Vielä Apokalypsiksen (2011) aikoihin yksiulotteiselta ja tekotaiteelliselta vaikuttanut Chelsea Wolfe on vuosien varrella kasvanut artistina yllättävänkin paljon. Jokainen levy on ollut edeltäjäänsä parempi, ja Kurt Balloun tuottama metallinen Hiss Spun (2017) oli jo aika lähellä täysosumaa. Uudelta levyltä oli siis syytä odottaa suuria. Birth Of Violence ei kuitenkaan pysty vastaamaan odotuksiin.
Chelsea Wolfe on aina ollut parempi säveltäjä kuin laulaja ja Hiss Spunilla hänen rajoitteensa ymmärrettiin. Draamaa luotiin särökitaroiden ja kaikuefektien avulla. Birth Of Violencen karsitumpi ja akustisempi äänimaailma luottaa sävellysten kantavan levyä. Alkuun konsepti toimiikin. Ensimmäiset biisit The Mother Road ja American Darkness lukeutuvat Wolfen uran parhaisiin.
Niin ikään erinomaisen neljännen biisin Deranged For Rock & Rollin jälkeen ote kuitenkin herpaantuu pahemman kerran. Levyn puolivälin When Anger Turns To Honey ja Dirt Universe kuulostavat lähinnä känniseltä Tori Amos -karaokelta, eikä kappalemateriaali parane loppua kohden. Birth Of Violencen gootticountryssa on oma viehätyksensä, mutta oudon keskeneräiseltä vaikuttavan levyn konsepti ei pelaa Chelsea Wolfen vahvuuksilla.
