Entinen Megadeth-kitaristi Marty Friedman on asunut viimeiset 18 vuotta Tokiossa, missä hän on pikkujulkkis ja suosittu talk show -ohjelmien vieras. Japanilaisessa pop-musiikissa kitarataiturointia yhä arvostetaan ja Friedman onkin omaa tuotantoaan tunnetumpi vierailuistaan Momoiro Clover Z:n kaltaisten yhtyeiden biiseillä.
Aiemmat kaksi Tokyo Jukebox -levyä ovat koostuneet Mr. Childrenin tai AKB48:n tapaisten Japanissa erittäin suosittujen artistien kappaleiden instrumentaaliversioista. Myös kolmonen koostuu enimmäkseen japanilaisten biisien covereista. Koska laulut eivät täällä soi radiossa ja koska Friedmanin kitaraversiot ovat hyvin erilaisia kuin alkuperäiskappaleet, kuulostaa Tokyo Jukebox 3 silti keskimääräiselle länsimaiselle kuulijalle varmasti pitkälti samankaltaiselta kuin miehen edellinen soololevy Wall Of Sound (2017).
Biisien tonaalisuudessa ja melodioissa on kuitenkin jotain hyvin japanilaiselle pop-musiikille tyypillistä, joka poikkeaa Friedmanin omista sävellyksistä. Juuri se tekee Tokyo Jukebox -sarjasta mielenkiintoisen. Kuten edellisilläkin Jukeboxeilla, osa biiseistä toimii erinomaisesti Friedman-versioina (LiSA:n Gurenge) ja osa ei (Da Pumpin superhitti USA).