Portlandilaista Emma Ruth Rundlea kuunnellessa tulee mieleen viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut tummasävytteisten, jopa metallin liepeille eksyvien lauluntekijöiden aalto: Anna von Hausswolff, Marissa Nadler, Chelsea Wolfe. Rundle julkaisi viime vuonna levyn doom-yhtye Thoun kanssa, ja hän on viime levyillään viihtynyt muutenkin kitaravallien maalimassa.
Engine Of Hell on kuitenkin levyllinen intiimiä, hidasta americanaa. Toisaalta sen on julkaissut erikoishevistelystään tunnettu Sargent House, joten kuluttajasegmentti pysynee samansuuntaisena.
Levy on upeasti äänitetty. Äänet ovat hyvin pinnassa, Rundlen karismaattinen laulu paljaimpana. Pianot, jouset ja harmoonit nousevat hämärästä puisesti napsuvan kitaran rinnalle.
Melodiat, fraseeraus – surun esitystapa – ovat sukua Jason Molinan massiiviselle gotiikalle. Sellaiset laulut kuin Blooms Of Oblivion tai Dancing Man. Toisaalla ajattelen myös Grouperin ambientfolkia (Body), loppupuolen voimasoinnuissa jopa Toolia (Citadel).
Engine Of Hell toisintaa perinteistä muotoa, mutta hallitsee sen mainiosti. Näin hienovaraista musiikkia on vaikea tehdä aidosti vaikuttavasti, mutta sellaiseen Rundle on ehdottomasti tarpeeksi väkevä tulkitsija. Loppuvuoden parhaita levyjä.