Levyarvio: Kun groovessa ei ole enää mitään järkeä – Silk Sonicin käsityötaidon voimannäyttö on viihteen juhlaa

Arvio julkaistu Soundissa 11/2021.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Arvio

Silk Sonic
Evening With Silk Sonic
Atlantic

Jos televisiokanavan iskulause ”viihde on hyväksi” on totta, käsissämme on yksi vuoden 2021 tärkeimmistä levyjulkaisuista. Mikäli popmusiikkia arvioidaan käsityötaidon ja viihdyttävyyden näkökulmasta, tämän runsaasti näkyvyyttä saavuttaneen superyhtyeen voimannäyttö on suurta musiikin juhlaa.

Tässä tullaankin heti koulukunta-asioihin. Kuinka korkealle arvotamme sen, että musiikki on hyvin tehtyä? Tavallaanhan siinä ei ole mitään erikseen uutisoitavaa, että amerikkalaisten huipputekijöiden r&b/soul-kierrätys on soitannollis-tuotannollisesti häkellyttävän kovatasoista. An Evening With Silk Sonic yltää hetkittäin pieneen musiikkitarjonnan sopukkaan, jossa huippuammattilaisuus tuntuu olevan jotakin ”enemmän”, jotakin ”mieletöntä”.

Ennen ongelmien pöyhimistä on siis syytä lausua ääneen kaksikon Bruno Mars ja Anderson .Paak kiistattomat ansiot. Tämä on oikeasti timanttinen duo, jonka puoliskoilla on omat roolinsa ja merkittävät vahvuutensa.

Bruno on smoothia tähtipölyä säteilevä superstara. Sovinnaisella tavalla parempi ja kauniimpi
laulaja synnyttää enemmän huokailua.

Anderson .Paak on kaksikon särmä. Energinen multiväkkärä on muusikkona musertava, koomikkona hulvaton, laulajana raaempi ja arvaamattomampi ja tätä kautta enemmän kiinni siinä, mitä maailmassa nyt tapahtuu.

Kun herrojen taiteilijapersoonat hitsataan yhteen, tuloksena on tulkinnallista ylivoimaa.

Kun herrojen taiteilijapersoonat hitsataan yhteen, tuloksena on tulkinnallista ylivoimaa. Erilaisia taktisia laulukuvioita putoilee solkenaan. Silkkiä taustalla ja raspia etualalla -asetelma muuttuu silmänräpäyksessä toiseen asentoon. Falsettiharmoniat ottavat ohjat ja karheampi puolisko riffittelee sekaan teräviä viiltoja. Kuulija ihastelee kuin syöppö luksusristeilijän jälkiruokabuffetissa. Ooh baby! Whoa whoa!

1970-luvun soulin estetiikka pyörii kierrätysraaka-aineena kaikkialla aikamme popissa, mutta äärivaativan genren finessejä ei laulullisesti juuri kukaan klaaraa tällä tasolla. Philly soulin ja upeasti lemmestä ujeltavien lauluyhtyeklassikoiden keinoarsenaalin on sukellettu rakkaudella ja taidolla, jollaista harvoin kuulee.

Samat sanat voi lausua tämän kutusoul-illallisen soitannollisesta annista. Groovessa ei ole enää mitään järkeä. Singleraidoiksi syystä nousseet Leave The Door Open ja Smokin’ Out The Window ovat kokonaisvaltaista korvakarkkia jokaisen pikkudetaljin tasolla. Anderson .Paakin old school -hengessä räpäyttämän Fly As Me -funkkauksen rumpuraita saa jo yksinään alahuulen väpättämään.

Silk Sonic tuntuu osittain hukatulta mahdollisuudelta. Mitä jos näillä lahjoilla siunattu kaksikko olisi ollut enemmän vakavissaan tunnetasolla?

Brunon ja Andersonin rakkauskirje vanhan r&b:n seksikkyydelle ja vastustamattomalle rytmiriehalle tuntuu kuitenkin enemmän taidokkaalta revyy-esitykseltä kuin sielua ravisuttavalta elämykseltä. Lauluja kuunnellessa mieleen piirtyy korostetun lämpimäksi tunautettu värimaailma, stailatut soittajat ja kevyellä komedialla sanoitusten överiyttä lantraavat solistit. Täydellistä rakkausnautintoa lupailevat rehvastelusanoitukset ja sydänsururevittelyt ovat itsetietoisten henkilöhahmojen tyylileikkiä. Jatkuvilla komiikan häivähdyksillä tehdään sekä hyvää että pahaa. Liemestä tulee helposti juotavaa, mutta pitoisuudet laskevat turhan alas. Erinomainen viihde typistyy juuri siksi – viihteeksi.

Onko se hyväksi? Ainakaan harmittomasta viihteestä ei ole pulaa. Siksi Silk Sonic tuntuu osittain hukatulta mahdollisuudelta. Mitä jos näillä lahjoilla siunattu kaksikko olisi ollut enemmän vakavissaan tunnetasolla? Ehkä lisätujaus tuskaa ja törkeyttä olisi tehnyt terää. Mauttomuutta lähentelevä paatos ja estoton tunnevyörytys muodostavat kuitenkin sen taajuuden, jolla soul-musiikin oikeat rakkausklassikot on synnytetty.

Lisää luettavaa