Levyarvio: Lauluja kuolemasta suomalais-ugrilaiselta deltalta – Faarao Pirttikangas teki levyllisen pelkistettyjä versioita vanhoista lauluistaan

Faarao Pirttikangas
Tomumaja
Helmi Levyt

Faaraon uutuus ei ole ”varsinainen uusi albumi”, vaan outsider-taiteilija Pirttikangas esittää Tomumajalla sooloversioita lähinnä aiemmin julkaistuista kappaleista. Kuten levyn nimestä voi päätellä, ovat kuolema ja kuolemanjälkeinen sen jonkinlaisia kattoteemoja, vaikka hieman elämänmakuisemmalla Kahvilaululla lähdetäänkin liikkeelle.

Yllätys sekin olisi, jos edes soolo-Faarao rämpyttelisi akkaria mukavan riparityyppisesti. Niin hän ei tosin teekään, vaan albumin soundi on odotuksenmukaisen säröinen ja suomalais-ugrilaiselta deltalta kumpuava. Siellä jossain Robert Johnson lukee Suomen kansan vanhojen runojen sitä tylyintä, nälänhädistä, kulkutaudeista ja vainolaisen hävitystöistä innoittunutta laitaa.

Vain vahvat laulut toimivat näin kompromissittoman vähäeleisesti esitettynä, mutta kyllähän Pirttikankaan katalogiin on sellaisia kertynytkin. Bändilevyillä hänessä on viäräleukaista kansanviihdyttäjääkin Savo mytologioineen, mutta Tomumaja kuulostaa kyllä aidosti synkältä ja makaaberilta, kun groteski aihelma toisensa jälkeen tuodaan kuuluville.

Tällainen kokonaisuus on paitsi kiistatta vaikuttava, myös käytännössä vähän raskassoutuinen.