Stina Koistisen ja Nicolas ”Leissi” Rehnin Color Dolor -duon neljäs albumi soi lämpimästi. Edellisen Love-albumin (2018) kuulijaa haastavasta kylmästä ja synteettisestä soundista on siirrytty hallitusti muhjuiseen lofi-soundiin ja maanläheisempiin tunnelmiin. Levy on raukeaa ja vaivatonta indiepoppia.
Tiedotteessa Koistinen ja Rehn kertovat tehneensä levyä aiempaa löysemmin rantein. Levyllä kuulee kummaa jännitettä melko viimeisteltyjen elementtien, esimerkiksi kunnianhimoisten laulusovitusten ja mainitun hallitun muhjun välillä. Pääsääntöisesti paketti kuitenkin toimii.
Levy lähtee liikkeelle hienosti ja välillä sitä oikein pysähtyy miettimään, kuinka komeita varsinkin Stina Koistisen laulusuoritukset ovat. Esimerkkinä mainittakoon levyn dramaattisempaa laitaa edustava Underwater, jossa tuotannon vähäeleisyys ja Koistisen laulusovitukset kohtaavat onnistuneimmin. Loppua kohden levy meinaa hajota käsiin, pari viimeistä kappaletta eivät oikein solahda kokonaisuuteen edes lopukkeena. Siitä huolimatta levy on muutoin linjakas ja loppuun asti pohdittu.
Blurry Things ei ole välttämättä mestariteos, mutta onnistuu välittämään niin tunnetta kuin muotoa mallikkaasti lähes koko kestonsa ajan.