Levyarvio: Markus Perttulan kryptiset runoelmat eivät tule iholle mutta Aarnivalkean keikarointi ja uninen tunnelma ihastuttaa

Arvio julkaistu Soundissa 3/2021.
Kirjoittanut: Mikael Mattila.

Arvio

Markus Perttula
Aarnivalkea
Soit Se Silti

Markus Perttula on viehättävän perinteisen tyylin lauluntekijä. Hän mainitsee suosikeikseen Radioheadin ja Jeff Buckleyn, eikä edes pyri piilottamaan sitä: äänen fraseerauksessa on Buckleyn keikarointia, ylärekisterissä Thom Yorken viiltoa. Kotimaisista nimistä Ville Ahonen lienee selkein referenssi.

Kun kuuntelee Aarnivalkealta esimerkiksi kappaletta Näkymätön, ajattelee Radioheadin Amnesiac-aikoja. Toisaalta viileä 900 on öisyydessään jo ihan Kentiä. Molemmat ovat hienoja kappaleita – ei vaikutteiden, vaan kirjoitustaidon takia.

Niissä on eleganssia, jota ei turhan usein kuule kotimaisessa lauluntekijämusiikissa. Ne ovat myös harppaus eteenpäin Perttulan aiemmista, konventionaalisemmista soololevyistä sekä hänen bändinsä Sans Paraden melko etäiseksi jääneestä pohjalais-turkulaisesta indiemelskeestä.

Aarnivalkeassa parasta ovatkin levyn uninen tunnelma ja kamarinen, muttei kuitenkaan liian artesaaninen soundi. Sitä vastoin Perttulan tekstit ja välillä melko laiska artikulaatio tekevät itse biiseistä aika kryptisiä runoelmia. Tavanomaisestihan suomalainen lauluntekijä tulee enemmän iholle, kun hän vaihtaa kielensä englannista suomeksi. Nyt näin ei aivan käy.


Avausraita Näiltä lakeuksilta pohjaa ilmeisesti tositapahtumiin. Kappale välittää tarinasta vain väläyksiä, joten kerrotko Markus Perttula konkreettisemmin, mistä on kyse.

– Edesmennyt setäni teki aikoinaan sukututkimusta, jossa hän kävi muun muassa lauluuni tarttunutta aarnivalkealegendaa läpi. Tutkimus vilisi pieniä välähdyksiä kaukaisista sukulaisistani ja tarjosi kiinnostavan kaistaleen ihmisyydestä ja suomalaisuudesta. Halusin heijastaa sitä nykypäivään tuoden näkyväksi, miten erilaiset muuttoliikkeet, henkisyys ja elantoon liittyvä kilpailu ovat pysyneet samankaltaisina vuosisadasta toiseen.
– Laulun c-osassa käyn omissa lapsuusmuistoissani ja olen kaarnaveneen kanssa puron laidalla miettien yhtäkin tuntematonta Amerikkaan muuttanutta sukulaistani. Tarinoiden mukaan joessa kelluvat puunpalaset saattoivat kertoa jonkun varastavan juuri tukkipuitasi tai ehkä joentörmälle rakennettu talo oli pudonnut uomaansa hakevaan jokeen.

Toivottavasti tekstini tuottavat tarttumapintaa kaikille heikommillakin jäillä liukastelijoille.

Laulat suomeksi mutta fraseerauksesi saa laulusi kuulostamaan välillä hämäävästi englannilta. Onko se tietoista?
– Olen laulanut ja kirjoittanut paljon englanniksi ja suomeksi. Olen oppinut värittämään melodioita varmasti myös angloamerikkalaisen perinteen mukaisesti, mutta arvostan erilaisia laulutekniikoita. Toivon sen kuuluvan erilaisina musiikin sävyinä, sanavarastona ja dynamiikkana eli haluan vain mahdollisimman paljon merkitystä, ilmaisuvoimaa ja tunnetta sanoihini.
– Fonetiikan kannalta laulaminen on ollut aina kiinnostavaa, vaikka en ehkä aina tarkemmin ajattele lausumiani äänteitä laulaessani. Haluan vain, että ne kuulostavat tunnistettavasti sanoilta ja tuntuvat luontevilta laulaessani. Jos huomaan laulaneeni epäselvästi, tietenkin korjaan sen, vaikkakin joskus saatan antaa itselleni anteeksi pienen vinouman, jos otto on ollut muuten tunnelmaltaan oikean tuntuinen. Usein joudun esimerkiksi miettimään, kehtaako sanan lyhyttä vokaalia venyttää melodian vuoksi. Joskus myös mietin, meneekö laulaminen liiaksi akrobatiaksi ja syökö se jo merkitystä sanoilta ollessaan hieman liiankin melodinen.
– Kerran brasilialainen kuuntelija kertoi kuulleensa minun laulavan portugaliksi ”quero merecer” eli ”haluan ansaita sen”, kun lauloin ”kerro meille se”. Kielitieteitä harrastaneena nämä ovat kiehtovia asioita.

Mikä oli vaikeinta Aarnivalkean tekemisessä?
– Vaikeinta oli ehkä tyytyä tiettyyn ottoon ja todeta, että kappale on valmis, eikä tästä enää parane. Tuottajana, laulajana, äänittäjänä, sovittajana, sanoittajana, soittajana, tiedottajana, mainostajana ja artistina seikkaillessa savotta tuntui melko suurelta, mutta onneksi oli hienoja ihmisiä apuna kuitenkin lähes kaikissa kappaleissa.
– Muusikkona joutuu altistamaan itseään jatkuvalle arvostelulle, mikä on aina vaikea yhtälö, kun haluaa kuitenkin musiikkiaan kuunneltavan. Uskon tekeväni Suomen mittapuulla aika epätavallista popmusiikkia ja ehkä se siksi monia kiinnostaa. Sekin oli aika vaikea sanoa. Toivottavasti tekstini tuottavat tarttumapintaa kaikille heikommillakin jäillä liukastelijoille.

Teksti: Mikko Meriläinen

Lisää luettavaa