Toden totta, tässä on Suomen Jeff Buckley ilman suuria tasoituspisteitäkin. Markus Perttulan kuiskauksesta ja hellästä falsetista suoraan tuskanhuutoon sielukkaasti soiva lauluääni pysäyttää, ja hänen musiikkinsa on kaunista ja rajua. Debyyttialbumi on monipuolisine soitinnuksineen ja akustisen unenomaisista kiivaan sähköisiin vaihtuvine atmosfääreineen hajanainen ja haihatteleva, mutta kiehtova ja tunnetta täynnänsä.
Myös vasta muutama kuukausi sitten esikoislevynsä julkaisseen Sans Paraden laulajana toimivasta Perttulasta tuskin tulee koskaan hitintekijää. Tuhon sydän -levyn tarttumapintaa liukastaa artistin voimakas halu päästä yhdeksi musiikkinsa kanssa. Perttulan eläytyessä laulusuoritukseensa sanoitukset jäävät upottavan äänimaailman syövereissä tulkinnan varjoon. Mies puhuu laulullaan, ei sanoilla. Hän kertoo kuitenkin paljon ja tarjoaa kokonaisvaltaisen elämyksen.
Tuhon sydän on tyypillinen debyyttilevy, jonka rönsyjä ei ole hennottu saksia tarpeeksi kovalla kädellä. Toiset ideat ovat puolestaan tuntuneet niin hyviltä, ettei niitä ole maltettu jalostaa loppuun saakka. Oman äänensä herkkänä taiteilijana Markus Perttula on joka tapauksessa jo löytänyt.
Markus Perttula kertoi Soundille elämästään, vaikutteistaan ja vähän muustakin.
Millaisia olivat ensimmäiset merkittävät kosketuksesi popmusiikkiin?
– Kuulin vanhemmilta sisaruksilta laajalti erilaista 80- ja 90-luvun popmusiikkia. Eniten innostivat peruskouluikäisenä Egotrippi, Foo Fighters ja Rachmaninov. Sekä Scooter.
– Yhdeksänvuotiaana aloitin musiikkiopistossa kontrabasso-opinnot. Jossain kohtaa muu opiskelu alkoi kiinnostaa enemmän kuin basismi, joten kaksikymppisenä muutin Turkuun opiskelemaan englannin opettajaksi. Samalla kontrabasso vaihtui Landola-kitaraan opiskelija-asunnon tilanpuutteen vuoksi.
– Musiikki oli kuitenkin olennainen osa identiteettiä ja aina kitaraan tarttuessa tuntui uusi kappale syntyvän. Muusta bänditoiminnasta ylijääneistä biiseistä muodostui sooloprojekti, mikä vei minua enemmän kohti perinteistä laulaja-lauluntekijää.
Millainen oli Tuhon sydän -albumin tekoprosessi?
– Kappaleet syntyivät melko lailla itsestään, melodioista ja sointukuluista, jotka saavat aikaan tunnelman tai ajatuksen, joka synnyttää tekstin. Prosessi voi myös mennä toiseen suuntaan. Kappaleista Niin monenlaista lohtua esimerkiksi oli ystäväni Hanna Kaikon kirjoittama teksti, jonka pohjalta loin melodiat ja soinnut. Tästä syntyi akustinen folk-kappale, joka Pekan (Alisaari, tuottaja) sovituksellisella avustuksella muuttuikin yhdeksi levyn rockeimmista.
– Kappaleiden sovitukset nojaavat suurimmalta osin omaan näkemykseeni, mutta Tonin (Turpeinen, rumpali), Magdalenan (Valkeus, sellisti) ja Pekan osuudet ovat vieneet kappaleita merkittävästi omiin uomiinsa, mikä on ollut ehkä mahtavin piirre tekoprosessissa. Eli siis se, kuinka luomani kappaleen runko lähtee elämään omaa elämäänsä ja kasvaa kuin itsestään.
Millaisia musiikillisia eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä on soolotuotannollasi ja Sans Parade -yhtyeellä?
– Soolotuotanto on rosoisempaa ja henkilökohtaisempaa. Kappaleiden välillä on ehkä myös enemmän genrevaihtelua folkista rockiin. Yhtäläisyyksiäkin on varmasti paljon, kuten tietynlainen kevyempi indie-estetiikka. Yhtäläistä on myös suuret, ylitsevuotavat tunnelmat ja samalla herkät, pehmeämmät sävyt.
Mitä mieltä itse olet Jeff Buckley -vertauksista?
– Jeff Buckley on ehdoton esikuva jo pelkän monipuolisuutensa vuoksi. Ei harmita ollenkaan, jos tulee kyseinen herra mieleen. Grace-albumin kanssa on kuitenkin melko vaikea kilpailla, joten toivottavasti vertailijat ovat suopeita. Vaikutteeni tulevat kuitenkin monesta muustakin suunnasta.
– Kotimaisista vaikuttajista voimakkain on ehdottomasti Egotrippi. Tämän lisäksi olen pienestä pitäen fanittanut Jonna Tervomaata ja hieman myöhemmällä iällä huomasin Ultramariinin täydellisyyden. Teksteille ei ole oikeastaan esikuvaa. Toivon vain, että ne soljuvat luonnollisesti ja tuntuvat aidosti omilta sanoiltani.
Teksti: EERO KETTUNEN
