Bambara on pääosin Malissa elävä Mandinka-kansan heimo, jolla ei ole mitään tekemistä tämän Georgian Athensista Brooklyniin pesiytyneen rockbändin kanssa, paitsi ettei meillä olisi rockia ellei lukuisia bambaroja (ja monia muita heimoja) olisi roudattu tuhansittain orjiksi Amerikoihin.
Stray on jo neljäs albumi ryhmältä, joka aloitti lo-fi-koneita, luuppeja ja dronea suosivana melubändinä, mutta on tasaisesti karsinut kokeellista noisea ja elektroniikkaa sekä lisännyt melodisia rakenteita ja kitaroita soundiinsa. Nyt rokataan lujaa ja hyvin tummanpuhuvasti. Nick Cave ja Birthday Party, Jim Morrison ja Doors, Stooges ja Twin Peaks kuuluvat pääosin nopeassa paahdossa selvästi. Uhkaavan baritoniäänen omaava Reid Bateh on ottanut kuolemalla flirttaileviin tarinoihinsa vaikutteita Flannery O’Connorin tapaisilta southern gothic -kirjailijoilta.
Paikoin trumpetilla, viululla ja heleillä naisäänillä maustettu jälki on hyvinkin tehokasta ja intensiivisen hurjaa. Periaatteessa koko ajan yhtä ja samaa nihilististä ja nekrofiilisti romanttista moodia hehkuttavan paketin päällä leijuu kuitenkin vielä aika vahvana tämä on jo kuultu -tunnelma. Tiettyä kompromissitonta karismaa ei kuitenkaan voi kieltää ja tietyissä fiiliksissä Stray toimii katarttisesti. Epäilen tämän kasvavan ajan kanssa. Oireita on.