Levyarvio: Orgastisia kitarasooloja ja vimmattua groovea – Greta Van Fleet rokkaa itsensä suuruuksien joukkoon

Greta Van Fleet
The Battle At The Garden's Gate
Lava/Republic

Michiganin Frankenmuthista ponnistava, Kiszkan veljeskolmikon ja rumpali Danny Wagnerin muodostama Greta Van Fleet nousi jo debyyttialbumillaan kaikkien kunnon vanhan koulun hard rockia koskaan rakastaneiden huulille. The Battle At The Garden’s Gatella nelikko jatkaa valtaisan potentiaalinsa vakuuttavaa ulosmittaamista.

The Battle At The Garden’s Gatessa kaikki henkii vaivattomuutta, soittamisen riemua, perinteiden kunnioitusta ja juuri oikeanlaista röyhkeyttä. Rokkikukot ovat vielä nuoria, mutta Greta Van Fleetiä valmiimmaksi bändi ei voi juuri tulla. Uniikin bändistä tekevät tiukka ja dynaamisesti rikas rytmiryhmä ja pelkästään ainutlaatuisella laulusoundillaan ja viimeistäänkin naukuvalla heittäytymisellään joko ihastuttava tai ärsyttävä laulaja, jota ei voi sekoittaa keneenkään muuhun.

Greta Van Fleet ei ole enää mikä tahansa bändi, vaan kuuluu jo nyt rock ’n’ rollin yleissivistykseen.

Orgaanisen vaivattomasti etenevissä, 70-luvun bluesintuoksuiseen hard rockiin pohjaavissa biiseissä on kuuntelijan paikalleen vangitsevaa hypnoottista toisteisuutta. Niissä on myös niin soittajien itsensä kuin kuuntelijoidenkin riemuksi pitkiä lunkin grooven varassa lepääviä ja kuin varkain hektisiksi kasvavia instrumentaaliosioita. Kappaleet lähtevät simppeleistä ideoista ja kasvavat hetki hetkeltä isommiksi, kunnes ne ovat lopulta psykedeelisiä orgastisten kitarasoolojen ja vimmatun grooven katedraaleja. Useimmat biisit kruunataan suorastaan jimmypagemaisella tavalla orgastisen virtuoosimaisilla kitarasooloilla.

Jos The Battle At The Garden’s Gate olisi tehty 45 vuotta sitten, se olisi myynyt miljoonia ja kirjattu historiankirjoihin ajattomana klassikkona. Greta Van Fleetissä summautuvat täysin poikkeuksellisella tavalla hard rockin historian lehtien havina ja toivo elinvoimaisesta tulevaisuudesta. Olisi hyvin vaikeaa kuvitella, että Creamiin, Led Zeppeliniin, Rushin varhaistuotantoon tai, modernimpaa verrokkia hakeakseni, The Darknessiin tykästyneet eivät rakastaisi tätä albumia.

Greta Van Fleet ei ole enää mikä tahansa bändi, vaan kuuluu jo nyt rock ’n’ rollin yleissivistykseen.