Levyarvio: Ruusunpunaista sinfoniaa ja persikanväristä harmoniaa – Death Hawks uppoutui sliipatumpaan fiilistelyyn

Death Hawks
Psychic Harmony
Svart

Death Hawks näyttää ja kuulostaa pintapuolisesti lähes hulvattoman provokatiiviselta jalostaessaan särmikkään ja arvoituksellisemman rock-psyykkauksen ja sisämaan retkeilynsä persikanväriseksi ja -pehmeäksi harmoniaksi. Aiemmilta albumeilta tutut, hartaat lauluharmoniat ja erityisesti sakeutetut syntikkakudokset ovat vieneet tilaa musisoinnin muilta rönsyilyiltä. Nämä elementit ovat vallanneet Haukkojen äänitaivaat odottamattomalla määrätietoisuudella ja kurinalaisuudella.

Vaikka sanoitusten teemoissa säilyy omalaatuisen mystiikan vire, laulu ja soitto linjautuvat sliipatumpaan fiilistelyyn, joka vastaa Roxy Musicin muuntumista kabareehenkisestä glam rock -combosta ylellisen avalonilaisen fantasian tyyliorkesteriksi. Juustoisimmillaan Psychic Harmony viistää viihdesoulin viileitä falsettimelodioita sekä Pet Shop Boysin sinfonisimpia syntikkapop-sovituksia.

Sovitusten uudet säädöt ja kikat eivät kuulosta millään muotoa halpahintaiselta kosiskelulta, vaan Death Hawks on uppoutunut auvoisempaan auraaliseen ja visuaaliseen estetiikkaan yhtä vakuuttavasti kuin ennenkin.

Merkillisintä albumissa on se, etteivät sovitusten uudet säädöt ja kikat kuulosta millään muotoa halpahintaiselta kosiskelulta, vaan Death Hawks on uppoutunut auvoisempaan auraaliseen ja visuaaliseen estetiikkaan yhtä vakuuttavasti kuin ennenkin. Hymähdyksellä voi ohittaa sellaiset arveluttavammat sävytykset, kuten Synchronicity-kappaleen vokoderisoitu laulu tai silloin tällöin imeliksi glaseeratut foni- tai trumpettisoolot, sekä synttyjousien lounge-mehutukset. Keskeisempi huolenaihe on jo mainitun hämyisemmän mystiikan ja seikkailuhengen oheneminen, sillä kappaleet pysyttelevät melodisesti ja äänimaisemoidusti kapeammalla tunneskaalalla, osittain myös omaperäisyyden kustannuksella.

Lupaavana ennakkosiivuna julkaistu slovari A Room With A View ankkuroituu albumin kohokohdaksi levollisella, kertovalla laulusävelmällään. Sama pätee levyn lopetuskappaleeseen I Am A Tree, joka on hillitty ja pelkistetty duetto Teemu Markkulan ja Nicole Willisin kesken. Willis ja Laura Moisio antavat taustalaulajina levyn sävykirjolle oivan naisellisen ulottuvuuden. Syntetisaattorit vellovat valloittavimmin albumin ensimmäisillä uuden tyylin esittelyraidoilla Secret Isle ja Like Lovers Do, mutta ennakkokappaleen lupauksia koko albumi ei aivan onnistu täyttämään.