DEATH HAWKS: Sun Future Moon

Mitä yhteistä on Death Hawksilla ja sambialaisella avaruusohjelmalla?
Arvio julkaistu Soundissa 11/2015.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

DEATH HAWKS
Sun Future Moon
Svart

Edward Makuka Nkoloso perusti Sambialle oman avaruusohjelman vuonna 1960. Tavoitteena oli lennättää ihminen kuuhun ennen Yhdysvaltoja tai Neuvostoliittoa. Ja kuusta matkan piti jatkua Marsiin. Nkoloson astronautti oli 17-vuotias Martha Mwambwa, jonka mukaan lähtisi kaksi kissaa.

Sambian avaruuskeskus sijaitsi hylätyllä farmilla seitsemän mailin päässä pääkaupunki Lusakasta ja harjoitteluun kuului esimerkiksi mäkeä alas kieriminen tynnyrissä. Tällä tavalla Nkoloso simuloi painottomuutta. Sambian avaruusohjelma kariutui rahan puutteeseen sekä ainoan astronautin raskauteen. Martha Mwamba palasi vanhempiensa luo. Maan ensimmäisen presidentin mukaan nimetty raketti ei koskaan noussut maasta.

”Levy levyltä paraneva bändi tuntuu välillä yhtä anakronistiselta ilmiöltä kuin Sambian varsin maanläheinen avaruusohjelma.”

Jos Death Hawks tekisi rock-oopperan, se kertoisi Edwardista ja Marthasta. Levy levyltä paraneva bändi tuntuu välillä yhtä anakronistiselta ilmiöltä kuin Sambian varsin maanläheinen avaruusohjelma. Molemmat elävät omassa todellisuudessaan olematta surrealistisia.

Sun Future Moonin vahvuudet ovat monilta osin samoja kuin edellisen ja monet niistä ovat hienovaraisesti vahvempia: hypnoottinen junnaavuus, vahvat atmosfäärit ja aika ajoin pinnalle pyrkivät vahvat soitetut tai lauletut melodiat. Uudella levyllä bändin soundipaletti on tosin jotenkin rikkaampi. Varsinkin Wing Wah 80-lukulaisine synamattoineen tuntuu kappaleelta, joka olisi edellisellä levyllä saanut erilaisen ja vähemmän hurmaavan muodon.
Se ei ehkä olisi kuulostanut niin ranskalaiselta.

Levy vie ajatukset huomattavan usein Yhdysvaltain länsirannikolle, ehkä siihen hetkeen kun hippien lapsellisimmat unelmat alkoivat kuolla kuin Nkoloson unelmat afronauteista. Rauhan ja rakkauden tilalle tuli väkivalta ja silmitön oman edun tavoittelu. Death Hawksin musiikissa soi kolmas tie – enemmän realpolitkhenkinen ote maailmankaikkeuden kanssa kommunikoimiseen, mutta sellainen, jossa idealismia ei tarvitse vaihtaa spägään ja roskalainoihin. Esimerkiksi Behind Thyme sopisi Crosby, Stills, Nash & Youngin levylle.

Tässä on synkkiä elementtejä, mutta perusvire on optimistinen. Levyn päättävä Friend Of Joy vie ajatukset 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun spiritual jazz -tunnelmiin. Levyn avaa kappale nimeltä Hey Ya Sun Ra. Ja kaiken taustalla kummittelee Afrikka.

Lisää luettavaa