Levyarvio: The National ei vaadi akuuttia huolenpitoa – Solisti sooloilee emoaluksen ulkopuolella

Matt Berninger
Serpentine Prison
Caroline

The National on saavuttanut pisteen, jossa se ei vaadi enää jatkuvaa huolenpitoa. Niinpä yhtyeen jäsenet ovat etsineet jo vuosien ajan vaihtoehtoisia katsantotapoja emoaluksen ulkopuolella. Matt Berningerin ensimmäinen soololevy asettuu tähän yhtälöön luontevasti.

Tuottaja-kosketinsoittaja Booker T. Jonesin räätälöimä Serpentine Prison ei tosin mullista Berningerin identiteettiä. Pikemminkin levyltä välittyy laulajan halu tiivistää vuorovaikutusta ilmaisunsa ja sen juurien välillä. Toisin kuin sähköisessä EL VY -projektissaan, Berninger hakeutuu nyt akustisiin tunnelmiin, joissa on paljon lainattua ja sitäkin enemmän sinistä.

Hienovarainen musiikki antaa Berningerille täydellisen tilaisuuden syventää kertojanääntään, ehkä keikaroidakin vaivihkaisesti. Rikkumaton tunnelma kuitenkin myös alleviivaa taiteilijan lakonisen sentimentalian maneerisuutta. Niin tiheä kuin levy onkin, jättäytyy se tutuksi taustaääneksi, muutaman yllätyksen tai murtuman päähän intensiivisimmästä suhteesta.

Albumia kannattaakin lähestyä mieluummin traditioon kirjautumisena kuin jostakin irtautumisena. Silloin nimiraidan, Loved So Littlen tai Take Me Out Of Townin kaltaisista sielunherkistä standardeista paljastuu kulttuurista syvyyttä, joka avartaa narratiiveja oleellisesti. Samalla on helpompi ymmärtää ne kompromissit, jotka Berninger tuntuu itsensä kanssa tehneen.