On levyjä, jotka soljuvat vuolaana kuin virta, vakaasti kohti merta. On myös levyjä, jotka pönöttävät lohkaremaisen järkähtämättöminä. Ja sitten on Assume Form, joka kaasumaisena tihkuu juuri sinne, minne sattuukaan tiensä löytämään. Brittimuusikko James Blaken neljäs albumi täyttää kyllä tilan, mutta tarjoaa turhan vähän tarttumapintaa.
Onhan Blaken musiikkia aiemminkin määrittänyt tietynlainen utuinen mähmäisyys, mutta Assume Formilla artisti vaeltaa eteerisen äänimaiseman poikki kuin murheellinen haamu, joka haikailee menetetyn ruumiillisuutensa perään. Yleistunnelmaa eivät kohota myöskään vierailevat artistit, jotka tarjoilevat kaikkea flegmaattisesta räpistä hermoja raastavaan nau’untaan. Huomautettakoon, että jälkimmäisellä viitataan Moses Sumneyn vierailuun Tell Them -kappaleella.
Vaan kuten aaveilla on tapana, myös Assume Form palaa kummittelemaan yön hiljaisina hetkinä. Hienoimmat kappaleet – kuten aseistariisuva Power On ja hauraan kaunis Into The Red – pesiytyvät jonnekin sielun suistoille ja nykivät siellä sydänlankoja hiljakseen, kunnes kummiteltu luovuttaa ja palaa kappaleiden äärelle. Jossain on siis selvästi onnistuttu.