Löytöretken ensiaskel vai turhaa anteeksipyytelyä? Kaupungin Valot hennosti olennaisen äärellä

Arvio julkaistu Soundissa 6/2017.
Kirjoittanut: Hannu Linkola.

Arvio

Kaupungin Valot
Salaista musiikkia
If Society

Tuskin suomalainen punk ehti toipua 30-vuotisjuhlistaan, kun ruohonjuuritaso täyttyi yhtyeistä, joiden verenperimään uusi aalto liittyi tavalla tai toisella. Kaupungin Valot on helppo niputtaa osaksi tätä joukkoa. Vaikka orkesteri tutkii oman arkuuden ja maailman avaruuden välistä ristiriitaa korostuneen henkilökohtaisesti, ajautuu se toistuvasti samoille poluille, joita esimerkiksi Ratsia tai Ypö-Viis kerran samosivat.

Kolmannella pitkäsoitollaan Kaupungin Valot on naiiviuteen asti välitön. Salaisen musiikin kappaleet ovat hapuilevan yksinkertaisia, paikoin haaveilevia, paikoin hennosti uhoavia. Jokaista tunnetilaa alleviivataan vihlovin kitaraleadein. Varsinainen imu levyltä kuitenkin puuttuu. Yhtyeen soitto jää omituisen ohueksi, soundit hennoiksi ja yleisilme honteloksi. Elämänjanon sijasta levyltä välittyy anteeksipyytely.

Albumi olisi helppo sivuuttaa, jos yhtye ei saapuisi lopulta jonkin olennaisen äärelle. Eppu Normaalin ja Crazy Horsen risteymänä jyräävä Talismaanit sekä shamanistinen Sokea joki määrittyvät odottamattomiksi voitonmerkeiksi, joiden aikana Kaupungin Valot kulkee pitkän matkan kohti todellista potentiaaliaan. Hautajaisten juhlien iskelmällisyyskin pukee bändiä hyvin.

Olisiko näissä lauluissa lupaus tulevasta? Salaista musiikkia saa paljon anteeksi, jos se määrittyy löytöretken ensimmäiseksi askeleeksi.

Lisää luettavaa