NOMADS: Showdown 2 – The 90´s

On itsestäänselvyys, että ilman Nomadsia eivät Pohjoismaissa kovat rokkiorkesterit juhlisi. Se on kuitenkin tarpeellista toistuvasti mainita, sillä aikamoisessa unholassa hurrirockin pioneerit viime vuosikymmenellä olivat ennen kuin trendien retrohenkisyys toi sedät taas tapetille. Bändin 20-vuotistaiteilijajuhlan kunniaksi julkaistaan tupla-cd:llinen Nomadsin parhaita paloja 90-luvulta. Ja harvoinpa yhä vedossa olevan bändin kokoelmalle saadaan koko tilan verran täyttä asiaa. Etenkin perusasioihin keskittyvä ykköslevy on hittitykityksessään niin naulitsevaa, ettei tulisi mieleenkään pätkiä sinänsä hurjaa kestoa pienempiin annoksiin. Kakkoskiekolla paneudutaankin ekslusiivisempaan osastoon. Kaiken kaikkiaan kuulijaa hemmotellaan 42 biisillä. Nörteille on tarjolla pari videota.

Nomadsin kunniaksi voi lukea monia asioita, mutta yksi tärkeimmistä lienee se sinnikkyys, jolla se on nykyrockissa käsittämättömän pitkän vireysajan jaksanut puurtaa. Nomadsista on tullut side rockia soittavien sukupolvien välille. Vaikka kaiken järjen mukaan bändin tulisi ikänsä puolesta olla rollingstonesmaisessa kunnossa, se näyttää yhä aloittelijoille, että ilman asennetta on turha tulla tyrkylle. Jotain kertoo sekin, että kakkoslevyn liveosuudella kimppaan heittäytyvät vierailijat Jello Biafrasta Wayne Krameriin eivät hekään ole eilisen teeren poikia.

Ja mikä tuntuu nykypäivän hifisteiltä unohtuvan, rockin pitää kuulostaa kotonakin muulta kuin studiotekniikan saavutuksilta. Jos ei Wasn´t Born To Workin kitaran rääkkääminen herätä mitään väristyksiä, lienee syytä siirtyä harrastamaan vaikka sählyä. Nomads lienee sen verran vakava tapaus fanille, että Showdownin kakkoslevyn harvinaisemmatkin singlekappaleet lienevät monella plakkarissa, mutta jos jostain käsittämättömästä syystä Nomads on jäänyt mustaksi aukoksi musiikkisivistyksessä, ei tätä parempaa opinnäytettä perehtymiselle olekaan.

Sen sijaan toisella svedurockin suuruudella on kupongit pahasti sekaisin. Ensin Backyard Babiesiltä tuli tupla-cd Independent Days sisältäen pelkästään ennen helposti ja halvemmalla saatavilla olevaa materiaalia ja nyt on käsillä samansuuruinen annos harvinaisuuksia, joka olisi parhaimmillaan unholan laaksossa. Vaikka Bäkkäreitten Total 13 on edelleen pirun kova rock-levy, ei sitä edeltävältä ajalta löydy kaksisesti julkaisukelpoista materiaalia. Väistämätön johtopäätös on, että bändiä hävettää isolle levy-yhtiölle siirtyminen ja Making Enemies Is Goodin sliipatumpi soundi, jolloin kadonnutta katu-uskottavuutta on väkisin ylläpidettävä julkaisemalla tällaista sontaa.

On selvää, että From Demos To Demonsin tarkoitus on toimia kuriositeettina ja päästä kuikuilemaan bändin historiaan ennen menestyksen vuosia. Mutta en ole varma haluaisinko kuulla edes suurimpien suosikkieni ensimmäisiä kotinauhoituksia ja demoja. Saati sitten järkyttävän köpösti soitettua perusrockia, naurettavan voimatonta speed metallia ja muuta hapuilua, josta koosteen ensimmäinen levy koostuu. Kakkoskiekolla on sentään opittu soittamaan, mutta tylsää b-luokan rapaa sekin pääasiassa on. Toinen tähti on pelkästään vuonna 1992 nauhoitetun demon pontevan otteen ansiota.

Vasurilla vetäistyjen saatesanojen mukaan pojilla itsellään on ollut hauskaa kokoelmaa kasatessa. Harmi vain, ettei rock-musiikin tekeminen ole pelkkää spedeilyä. Minua ei ainakaan naurata yhtään.