NOMADS: Up-Tight

NOMADS
Up-Tight
White Jazz

Jos joku bändi antaa tyylilajinsa soittorutiinille helvetin hyvän maineen, niin valinta osuu Nomads-nelikkoon Vahlberg-Östlund-Fröberg-Ericson. 13 biisin Up-Tight -uutuus on täysin suvereeni setti kiivasta kitarasahausta ja iskevien katurock-kertosäkeiden kailotusta. Tyypillisen lespaavasta ruotsalaisen engelskan aksentista ei kuule häivähdystäkään Nick Vahlbergin purevan selvästi artikuloidussa vokalisoinnissa, joka painottaa kitaroiden pettämätöntä kiidätystä ja kouraisevan tehokkaita melodisia iskuja. Yhtä selkein sointukuluin varustetut kitarasoolot leikkaavat rymyvallia kuin hitsausliekki.
Voimallisen perustahdituksen jyräävän soundin tunnistaa kirkkaasti muiden garagepunkin röykyttäjien laumoista ennen kaikkea talttumattoman vauhdikkuuden ja saumattoman yhteispuristuksen ansiosta. Riffi- ja ryminäasteikko ulottuu Kinkseistä Motörheadiin, mutta kaikki sulautuu ja karaistuu Nomads-muotissa teräksiseksi taonnaksi. Tässä sepäntyössä syntyvät harkot jysähtelevät aivoihin minimaalisin hengähdystauoin sekä lyhyinä, tiiviinä, särmiltään hyvin hiottuina ja raskaudestaan huolimatta lennokkaasti singottuina kappaleina.
Vaikka Nomadsin äreä debyytti Where The Wolf Bane Blooms ilmestyi jo vuonna 1983, on yhtyeellä sama voimavaisto tallella. Can't Keep A Good Man Down, It's Lonely Down Here Too, I Can't Wait Forever ja monet huimat uutuuskappaleet eivät anna kuluneiden vuosien painaa roimalla ranteella vatkattua Nomads-rockia lainkaan löysemmäksi.