Office Building nauttii kulttimainetta kotikaupungissaan Tampereella, mutta kunnolla se ei kolmesta albumistaan huolimatta ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa mestaruussarjatasolla. Viimeistään nyt olisi sen aika, sillä säveltäjä-sanoittaja Janne Laurilan visio on entistäkin kirkkaampi ja jälki aplodien arvoista.
Violent Heartin tuotanto on viehättävän demomainen. Ikään kuin lopputulos olisi tahallaan jätetty hieman viimeistelemättömäksi, että huomio kiinnittyisi ensiksi juuri biiseihin. Viulusta ja akustisista kitaroista huolimatta Office Building osaa myös rokata, parhaimmillaan The Vaselines -henkisellä Burn In The Speedilla. Mutta eipä yhtye ole vielä stadioneille valmis, sillä Violent Heartin ytimen muodostavat intiimimmät tuokiot, kuten lakonisia elämänviisauksia lateleva, pakahduttavan kaunis You Can´t Win On Your Own.
Laurilan kantri-fiksaatio kuuluu parhaiten Eyes On The Roadin maantieromantiikassa ja Take Me Overin kypsässä kiireettömyydessä. Violent Heart vahvistaa Janne Laurilan asemaa maan johtavien laulunkirjoittajien ja tyyliniekkojen joukossa. Maestro tulkitsee myös kappaleensa hienovaraisesti ja herkästi, kuin vaiston varassa.
OFFICE BUILDING: Violent Heart
Arvio julkaistu Soundissa 10/2004.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Office Building nauttii kulttimainetta kotikaupungissaan Tampereella, mutta kunnolla se ei kolmesta albumistaan huolimatta ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa mestaruussarjatasolla.
Arvio
OFFICE BUILDING
Violent Heart
Aisti
Violent Heart
Aisti