OFFICE BUILDING: The Sun Hits The Water

OFFICE BUILDING
The Sun Hits The Water
Aisti

Flies Around The Fire aloittaa Office Buildingin kolmannen levyn niin vakuuttavasti, että ei tähän levyyn voi olla rakastumatta. Rokkikitara, upea urkusoundi ja Janne Laurilan suorastaan mahtaileva laulu. Hengästyttävän aloituksen jälkeen hiljennytään upean She Appeared To Men äärelle, joka muistuttaa melodialtaan Ron Sexmithin tuotantoa. Näiden kahden tyylin väliin asettuukin koko The Sun Hit The Water sävellysten tason pysyessä läpeensä hienona.

Vaikka edellisellä Across The Sleeping Seas -albumilla olikin useita Laurilan vahvimpia sävellyksiä, oli levy muutamin paikoin turhankin siisti ja maltillinen. Siksi on ilo huomata, että The Sun Hit The Water hurmaa ennen kaikkea erittäin lämpimällä ja innostuneella otteellaan. Koska Laurilan sävellykset liikkuvat toisinaan lähellä iskelmää, antaa tällainen hieman karkeampi käsittely niille sopivasti säröä.

Levyllä ilahduttaa etenkin kaksi voimistunutta elementtiä: rock ja kantri. Äänekkäämmät biisit on tallennettu ilahduttavan raakoina. Esimerkiksi All Unwindsilla Office Building soittaa raivokkaasti ja Laurila laulaa ennenkuulemattoman antaumuksellisesti. Samanlaista Bad Seeds -tyylistä hulluutta löytyy myös The Door To The Room Of Your Heartilta. Iso ansio sovitusten karismasta menee uudelle kitaristille Marko Niittymäelle, jonka karkea särökitara tuo yhtyeelle aivan uudenlaista ilmettä.

Office Buildingissa on aina kaikunut Hank Williamsin perintö ja Janne Laurila esittää usein soolokeikoillaan kantricovereita. Kantria löytyy runsaasti myös The Sun Hit The Waterilta, mikä sopiikin yhtyeelle hienosti. Keep Walking On on tunteikkaimpia suomalaisia kantriballadeja ikinä. Pekko Käpin valittava viulu ja hienovaraiset naisköörit sopivat tunnelmaan täydellisesti.

Siinä missä debyyttialbumi To See Only Shadows hurmasi paatoksellaan ja kakkoslevy vakuutti tyylikkyydellään, osoittaa The Sun Hit The Water Office Buildingin löytäneen omimman ilmaisunsa ja sitä kautta ihailtavaa itsevarmuutta. Jotain tekemistä asian kanssa on varmasti sillä, että levyä on ollut tuottamassa itsekin juuri erittäin rohkean albumin julkaissut Ville Leinonen.