OFFICE BUILDING: Across The Sleeping Seas

Levy-yhtiön edustaja varmasti nimittäisi Office Buildingia slo-coreksi, koska se on kaiketi tämän tyyppisen, kauniin ja tunnelmallisen, mutta verkkaisen musiikin trendikäs lajityyppi. 70-luvulla oltaisiin puhuttu folkrockista tai progesta, vanhemmat psykedelian ystävät puhuisivat edelleen progesta tai acid folkista. On aivan yksi lysti millä nimellä yhtyeen musiikkia tarkastellaan, kunhan mielikuvat liikkuvat oikeaan suuntaan.
Toisella levyllään Office Building astuu askeleen kohti aavistuksen energisempää ilmaisua kuin debyytillään. Jouset ovat edelleen vahvasti läsnä viemässä soundimaailmaa kohti folkia, erityisesti vanhahtavaa brittifolksoundia. Ensimmäisellä levyllä yhtye oli vielä selkeämmin marginaalimusiikkia, nyt sähkökitarasounditkin ovat lähempänä englantilaisen popin traditiota kuin aikaisemmin. Surumielisten folkmelodioiden, kauniiden ja kaukaisia mielikuvia herättävien jousien, kirkkaiden kitaroiden ja kilkattavien perkussioiden ohella parasta levyllä on laulaja Janne Laurilan puhdas, ammattitaitoisen maneeriton laulu. Se on jotain niin harvinaista suomalaisessa englanniksi lauletussa musiikissa, että pelkästään siitä yhtye saa lähes täydet pisteet. Tämän tyyppinen laulu on parempi valtti brittimarkkinoilla kuin mitkään nokkelat poppastissit, sillä se antaa kuvan oikeasta osaamisesta, ennen kaikkea omasta – ei omaksutusta – äänestä.
Ilman folkille tyypillisiä melodioita ja soittimia, Office Building todennäköisesti kuulostaisi ainakin kiivaammissa kappaleissaan melko paljon intohimoisilta brittikollegoiltaan, Muselta tai Elbowlta. Se erottaa heidät uneliaammista tunnelmoitsijoista, mutta toisaalta yhtyeen kappaleet ovat niin moniosaisia, että saman biisin sisältä löytyy sekä nopeata että kelluvaa tempoa. Puristeja saattaa häiritä, että Office Building on suodattanut musiikkiinsa piirteitä monista eri taiderockin genreistä. Kokonaisuus kuitenkin väistelee popin kliseitä niin onnistuneesti, että sillä ei voi olla mitään merkitystä.