PAUL SIMON: Stranger To Stranger

Arvio julkaistu Soundissa 6/2016.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Arvio

PAUL SIMON
Stranger To Stranger
Concord

Lokakuussa 75 vuotta täyttävä Paul Simon on ollut framilla jo yli viisikymmentä vuotta. Se on hyvin pitkä aika. Simon kuuluu siihen sukupuuttoon kuolevien dinosaurusten lajiin, joka on nähnyt sisältä käsin tekijänä koko pop- ja rockmusiikkikulttuurin syntymisen ja aikojen myötä sen lukuisat muodonmuutokset ja eriytymiset erilaisiin alalajeihin. Mestari on sekoittanut vuosien varrella erilaisia tyylejä kuin korttipakkaa ja mennyt aina koitoksiinsa taiteelliset päämäärät edellä.

Simon tuli 1960-luvulla tunnetuksi kauniista ja surumielisistä melodioistaan. Viimeistään 1980-luvulta lähtien hän on ollut selkeästi rytmimiehiä. Uransa kahdennellatoista soololevyllä nämä elementit näyttäytyvät vahvati polarisoituneena, liki melodramaattisessa kontrastissa. Rytmisesti moninaisen, runsaan ja kepeän levyn toista puolta leimaa miltei harras tilinteko perimmäisten kysymysten parissa.

Levy käynnistyy hysteerisissä tunnelmissa. The Werewolf – ihmissusi, kuoleman enkeli joka lopulta tappaa meidät kaikki – esittäytyy kepeässä valossa cajon-rytmien ja intialaisten viulujen säestyksellä, jotka nivoutuvat kuin huomaamatta hypnoottiseen tanssirytmiin. Bakkanaalit ovat valmiit. Sitä seuraava Wristband kertoo tarinan muusikosta, joka ei pääse keikalleen koska ei omista juhla-alueelle vaadittavaa ranneketta. Simonin mukaan tarina on fiktiota. Instrumentaalisen välisoiton jälkeen tuleva Street Angel kertoo koskettavan ja hykerryttävän tarinan hurahtaneesta katurunoilijasta.

Paul Simonilla on mittava musiikillinen ura, perintö ja identiteetti, mutta yhäkään hän ei halua taipua odotuksiin ja sortua liikaan helppouteen.

Levyn kärkeen sijoitetun kappalekolmikon tuotantoavusta vastaa italialainen jazz-muusikko, tuottaja ja dj Cristiano Crisci, joka paremmin artistinimellä Clap Clap! tunnetaan. Criscin tuotannoissa erilaiset perinnesoittimet – perkussiot, puhaltimet ja jouset – fuusioituvat elektronisiin biitteihin leikkisällä tavalla. Levyn toisena aputuottajana toimii Simonin pitkäaikaisin yhteistyökumppani, 81-vuotias Roy Halee, joka oli mukana jo Simon & Garfunkelin ensimmäisillä demoilla. Haleen ansiona on erityisesti levyn orgaaninen kaiku, joka on Simonin mukaan ainutlaatuinen maailmassa. Lisäerikoisuutena levyllä hyödynnetään musiikkiteoreetikko Harry Partchin 1900-luvun puolivälissä luomia erikoisvalmisteisia soittimia. Soittimien mahdollistamat mikrotonaaliset asteikot ja sävelkulut leimaavat Simonin mukaan koko levyn sointia ja tunnelmaa. Kuulee ken kuulee, varsin tunnusomaiselta Paul Simonilta nämä kappaleet harmonisesti kuulostavat.

Levyn nimikappale, haikeasti pohtiva rakkauslaulu Stranger To Stranger vakavoittaa tunnelman kertaiskusta: ”Still believing, that love endures, all the carnage, and the useless detour”. Albumin loppupuoli mennään paria poikkeusta lukuunottamatta vakavimmissa merkeissä. Simonilla on aina ollut aina vahva draamantaju ja heittäytymiskyky ja hän kertoo tarinansa usein erilaisten hahmojen kautta. Kohtaukset ja tunnelmat vaihtuvat biisien välillä arvaamatta. Välillä hän ohjaa henkilöitään kuin Woody Allen ja selviää dramaattisista käänteistä kunnialla vain rimaa hipoen.

Paul Simonilla on mittava musiikillinen ura, perintö ja identiteetti, mutta yhäkään hän ei halua taipua odotuksiin ja sortua liikaan helppouteen. Stranger To Stranger ei ole niin kokeellinen kuin sen tekijä luulee, mutta se on hieno uusi osa Simonin diskografiassa.

Lisää luettavaa