Woody Guthrien oppipojaksi tunnustautuva ja 50-luvun lopulla julkaistuilla folkalbumeillaan nuoreen Bob Dylaniin suuren vaikutuksen tehnyt Ramblin’ Jack Elliott on vanhoilla päivillään siirtynyt radikaalisti itseään nuorekkaamman levy-yhtiön artistiksi. New Yorkin Brooklynissä syntynyt mutta musiikissaan uransa alusta lähtien epäurbaanisti folkia, country & westerniä ja bluesia viljellyt Elliott muistelee A Stranger Here -albumilla 1930-luvun suurta lama-aikaa ja sen blueseja.
77-vuotiaan Ramblin’ Jackin ääni on Joe Henryn tuottamalla levyllä ruostunut ja elämän kuluttama. Asiaankuuluvaa on myös musiikkia hallitseva alakuloisuus. Mutta vaikka Elliottin ääni ja tulkitsemansa laulut ovat lähes ikivanhaa perua, niin Van Dyke Parksin ja Los Lobos -yhtyeen David Hidalgon kaltaiset muusikot tuovat akustisvoittoiseen toteutukseen modernejakin sävyjä. Elliottin lamabluesissa on paikoin ripaus Tom Waitsille ominaista romuluisuutta.
Hengeltään Johnny Cashin taiteelliseksi testamentiksi jääneisiin Rick Rubinin tuottamiin albumeihin vertautuvan albumin pysähdyttävin hetki on lama-ajan lopullisimmista vaikutuksista hartaasti kertova Death Don’t Have No Mercy. Kuolema oli lamavuosina kiireinen kuin joulupukki. Lyhyessä ajassa oli ehdittävä moneen taloon.