ROXY MUSIC: The Complete Studio Recordings

ROXY MUSIC
The Complete Studio Recordings
Virgin

“There´s a new sensation/A fabulous creation/A danceable solution/To teenage revolution.” Nuo Do The Strandin sanat Roxy Music kirjoitti hehkuvin neon-kirjaimin popkulttuurin historiaan. Bändi astui 1970-luvun alussa esiin sinä suurimpana sensaationa. Se yhdisti ainutlaatuisella tavalla aikakautensa nousevat trendit: se flirttaili samaan aikaan 1950-luvun nostalgisen rock and rollin, valtavirtaa hallitsevan progen ja kiihkeän glamrockin kanssa. Tuosta kaikesta se loi toimivan synteesin, missä taidekoulujen älyköt kohtasivat tanssilattioiden kuninkaat ja kuningattaret. Roxy Music oli maailman ensimmäinen postmoderni rockyhtye.

Nyt kun on tullut kuluneeksi neljäkymmentä vuotta Roxy Musicin syntymästä, sen koko studiotuotanto on koottu korskeaan flyygelinmustaan laatikkoon. Se pitää sisällään bändin kahdeksan albumia alkuperäisiä vinyylikansia jäljittelevissä pahvikoteloissa sekä singlet ja harvinaisuuksia sisältävän tuplan.

Roxy Musicin luovin kausi kesti vain puolitoista vuotta. Sen ensimmäinen, nimetön albumi ilmestyi kesäkuussa 1972, komein kokonaisuus For Your Pleasure maaliskuussa 1973 ja Stranded saman vuoden marraskuussa.

Roxy Musicin musiikillinen perusta oli kitaristi Phil Manzaneran, puhallintaituri Andy Mackayn ja rumpali Paul Thompsonin varmoissa käsissä (ne basistit vaihtuivat vähän väliä), mutta itsekseen tuo porukka olisi vääntänyt aikakaudelle tyypillistä, tylsää jazzrockia. He tarvitsivat visionäärin, ja alkuperäisessä Roxy Musicista näitä taiteellisia velhoja löytyi peräti kaksi: Bryan Ferry ja Brian Eno.

Ferryn ja Enon välillä oli aina kitkaa. He vetivät bändiä eri suuntiin, mutta siitä suurien persoonien taistosta syntyy täysin mitoin sähköä ja energiaa. Sen ansiosta nuo kaksi ensimmäistä albumia kuulostavat kaikkien näiden vuosien jälkeen yhä tuoreilta ja paikoin jopa uhkarohkeilta.

Strandedillä Enon korvasi Curved Airin viulisti ja kosketinsoittaja Eddie Jobson, mutta siinä alkuperäisen Roxy Musicin itseironinen poptaide vielä toimii. Sen jälkeen sooloalbumeillaankin menestystä hakenut Bryan Ferry istui ohjaajan penkille ja kuljetti yhtyettä itsevaltiaana haluamaansa suuntaan, eikä alkuvuosien rohkeudesta kohta ollut jäljellä kuin muistot. Erityisesti Siren, Manifesto ja Flesh + Blood (1975, 1979 ja 1980) kuulostavat tänä päivänä tyhjänpäiväisiltä ja jotenkin väsähtäneiltä.

Boksia kronologisesti kuuntelevan onneksi Avalonilla (1982), bändin kahdeksannella albumilla, niin soundit kuin popelementitkin löytävät tasapainon, ja harvinaisuuksia sisältävän tuplan ensimmäinen levy osoittautuu kerrassaan mainioksi.