THE SHINING: True Skies

Arvio julkaistu Soundissa 11/2002.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Dominoivan johtohahmon varjosta nouseminen on vaikea tehtävä. Hyviksi esimerkeiksi tästä kelpaavat edesmenneen The Verven kahden rivijäsenen ympärille koottu The Shining sekä jo toiseen kokopitkään asti sinnitellyt Lupine Howl.

Arvio

THE SHINING
True Skies
Zuma

Dominoivan johtohahmon varjosta nouseminen on vaikea tehtävä. Hyviksi esimerkeiksi tästä kelpaavat edesmenneen The Verven kahden rivijäsenen ympärille koottu The Shining sekä jo toiseen kokopitkään asti sinnitellyt Lupine Howl. Jälkimmäinen on Jason Piercen kolmisen vuotta sitten Spiritualizedista sivuun siirtämä rytmiryhmä, jolta ei uskoa omiin tekemisiinsä näytä puuttuvan. The Shiningin syntytarinaan kuuluu vahvasti myös kiero sivujuonne nimeltä John Squire. Entinen Stone Roses -kitarasankari nimittäin perusti The Shiningin alun perin yhdessä The Verve -basisti Simon Jonesin kanssa, jonka kytkykauppana soppaan sukelsi samasta lammikosta tuttu Simon Tong. Tyhjäksi jääneet paikat jaettiin soittotaitoisille ryyppykavereille. Jotta orastava sotku olisi tarpeeksi epäselvä, hyppäsi Squire bändin kelkasta jo ennen debyyttilevyn julkaisua. Tässä valossa True Skiesin ilmestyminen ylipäätänsä on pieni ihme. Lisäksi bändi on ilmiselvistä katastrofin aineksista huolimatta onnistunut kokoamaan levylle jotain tolkkua sisältävää materiaalia, jonka paras puoli on ettei se kuulosta juurikaan The Verveltä. Pääasiallisesti The Shining luottaa astetta rajumpaan, hieman rutiinimaiselta haiskahtavaan riffittelyyn, jonka pahin puute on todellisen innokkuuden puute. Pieniä välyksiä palasien loksahtamisesta paikalleen on havaittavissa kekseliäällä kelttityylisellä kitarakoukulla kruunatussa Crest Of An Ocean -biisissä.

Spiritualizedin jälkiaallokon voimalla ratsastavaa Lupine Howlia ei aivan yhtä nokkelaksi voine kutsua. Edesmenneen sci-fi-hauskuuttaja Douglas Adamsin teoksen mukaan nimetty albumi päihittänee bändin surullisenkuuluisan debyytin, mutta on vielä hyvin kaukana mistään oikeasti omaperäisestä. Rumpali Damon Reecen kyllästyttyä tyhjää täynnä olevaan paisutteluun, hänen pallilleen napattiin Jon Mattock -niminen henkilö, jonka vaikutus ei bändille ole ainakaan pahaa tehnyt. Vaikka suurin osa basso- ja kitararaidoista on hyvin tuttua huttua, ei Lupine Howl aivan jatkuvasti yritä Spiritualizedia apinoida. Itse asiassa se kuulostaa hetkittäin huomattavasti enemmän The Verveltä kuin The Shining. En tiedä kärsivätkö Lupine Howlin jäsenet tinnityksestä tai huonosta muistista, mutta jos ensimmäiset mielikuvat tuovat näin vahvasti esiin vain kaukaisia vertailuja muihin bändeihin, voisi olla parasta ripustaa kitarat naulaan ennen kuin viimeisetkin rippeet menneestä maineesta ovat kadonneet. 

Lisää luettavaa