Siihen nähden, että punk yhdistetään edelleen ”kuka tahansa voi soittaa” -ideologiaan, on todella hyvään punkbändiin törmääminen suhteellisen harvinaista. Ideologia on toki kaunis, ja kaikilla tietenkin pitäisi olla mahdollisuus saada kokea musiikin luomisen tuottama mielihyvä, mutta hyvän musiikin tekemiseen ei todellakaan pysty kuka tahansa. Tryerin tasoisen musiikin tekemiseen vielä harvempi.
Kukkia kaamoksesta on tamperelaisen Tryerin toinen pitkäsoitto, mutta kokeneen miehistön taustalta löytyy Frivolvolin tasoisia kannuksia. Myöskin mainiota debyyttiä linjakkaampi albumi on perkeleellisen kova. Se on juuri sitä, mitä hyvältä punklevyltä pitääkin odottaa: naamalle sylkevää energiaa, mitä hittoa -ravistelua, hämmentävän kovaa musisointia ja koukuttavan melodisia biisejä.
Tryerillä on vielä yksi ässä hihassaan: omaleimaisuus. Yhtye sekoittaa pelotta melodiseen hardcoreensa metallisia riffejä ja kulmakarvoja nostattavia viittauksia heviperinteeseen. Kuunnelkaa vaikka Vauhtisokeuden Iron Maiden -stemmatilutukset.
Bändistä täytyy erikseen nostaa esiin Vesa Ahosen genressään poikkeuksellisen svengaava ja kekseliäs basson soitto. Tryerin ehdoton valtti on Jussi Kaholan laulu: todella optimaalinen sekoitus vakuuttavaa rääkymistä ja vittumaista käninää juuri riittävän selkeästi artikuloituna. Se haastaa ja vangitsee, ja samoin tekee koko levy.
Tryerin laulaja-kitaristi Jussi Kahola vastasi Soundin kysymyksiin. Kuinka oleellisena näet musikaalisuuden, soittotaidon ja teknisyyden merkityksen punkissa?
− Musikaalisuus musiikissa on sama asia kuin kirjoittaessa lukutaito. Soittotaidolla ei tehdä hyvää musiikkia, sitä tehdään tunteella ja soittokorvalla. Yksinkertaiset asiat ja aidosti koskettavat jutut saavat aivan yhtä paljon arvostusta allekirjoittaneessa, kuin soittotaidolla kikkaileminen. Ja kumpikaan ei kuitenkaan takaa yhtään mitään.
Logonne on räikeä Stryper-ripoff. Kuinka suuri sija huumorilla on Tryerin musiikissa?
− Mikä? Nyt valehtelet? Musiikissa itsessään ei ole mitään huumoria. Lähinnä ulkomuodollisten humorististen seikkojen taakse on helppo piilottaa vakavia aiheita ja näin saada asioista ehkä helpommin lähestyttäviä.
Nimeä yksi punkbändi ja yksi hevibändi, joita ilman Tryeriä ei olisi.
− Nimeän vanhan Candy Canen, koska se oli silloin junnuna ensimmäinen paikallinen bändi, joka oikeasti soundasi hyvältä. Antoi vähän uskoa omallekin tekemiselle. Nimeän myös Alice Cooperin, koska se kolahti silloin kun lapsen korvat olivat tottumattomia moiselle musiikille.
Olette saaneet soittoaikaa jopa YleX:llä. Luuletko, että punkpiirien ytimen ulkopuoleltakin voisi löytyä Tryerille suosiota?
− En luule mutta tiedän, että omakin musiikkimakuni sietää musiikkia punkpiirien ytimen ulkopuolelta, joten en epäile yhtään ettei musiikkimme voisi maistua vaikka minkälaisissa piirileikeissä.
