Etsi
Helsinkiläinen indieviisikko Pastis on nopeassa ajassa saanut osakseen hehkutusta ja ruusuja. Ranskalaisesta anisviinasta nimensä napanneen bändin päälle lyötiin nopeasti brittipop-leima, mutta Pastiksen jäseniä ei tuo luokittelu tunnu haittaavan.
Jyrki 69 kertoi Soundille, miten yhtye päätyi tekemään uuden version Lost Boys -hitistään.
Rolling Stone -lehti listasi 250 parasta kappaletta viimeisen 25 vuoden ajalta.
Monroen mukaan Rosessa oli samaa "voodoota" kuin edesmenneessä Stiv Batorsissa, jonka kappaletta he duetoivat.
Basistilla on asiasta eri muistikuva kuin Dave Mustainella.
"Ei se ole huono biisi, mutta se on vain niin vanha ja kulunut", Corey Taylor toteaa Wait And Bleedistä.
Collins oli Plantille merkittävä tuki John Bonhamin kuoleman jälkeen.