Etsi
Mahtuipa mukaan pari aivan villiä korttiakin.
Lientä hämmentämässä muun muassa Brother Firetribe, Huora, Juustopäät ja HÄN.
"Tuoreen levymme kohdalla osaan löytää jokaiselle kappaleelle oman, selkeän innoittajansa. Tämä soittolista onkin yhtä kuin Tänne ei jää kukaan, jossa meidän biisit on korvattu näillä innoittajilla."
Miksi olla annostelematta hienoa uutuusmusiikkia hieman ronskimmalla kauhalla?
"Tää on todellakin tekstin ehdoilla tehty kappale", kertoo viikon vieras.
"Tän voi rinnastaa bändireissuilta tuttuihin autolevyraateihin, joita ainakin me aika ahkerasti ajomatkoilla harrastetaan."
Viikon vieras kertoo yhtyeensä "oodista mielenlujuudelle".
"Nähdään meidän omakin musa vaihtoehtona pönötykselle."
Tarjolla Timo Rautiaista & Trio Niskalaukausta, Ridea, Spoonia, Delay Treesiä ynnä. Mukana myös pari erittäinkin lupaavaa tulokasta.
Viikon 7 Sunnuntaisoittari pitää sisällään tuotantoa muun muassa yhtyeiltä Aknestik, Lasten Hautausmaa ja Särkyneet.
Vieraana tekijämies kakkospitkäsoittoonsa valmistautuvan kuolometalliyhtyeen keulilta.
Princen laaja ja monipuolinen tuotanto kattavassa mutta kompaktissa soittolistassa.