Soittolista: Lepää rauhassa, Nelson Mandela

”Nelson Mandela oli yksi lapsuuteni toivorikkaita hahmoja ja hänen kävi paljon paremmin kuin monen muun”

Yksi varhaisimpia musiikillisia muistojani on N’kosi Sikelel’i Afrika. Elettiin 1970-lukua Kitwessä, Sambian kuparialueen suurimmassa kaupungissa. Biisi oli Etelä-Afrikan vastarintaliikkeen African National Congressin (ANC) kansallishymni ja se soi ympäri Afrikan samanlaisena yleisenä vapauden hymninä kuin We Shall Overcome. Meillä kotona oli Sambian presidentin Kenneth Kaundan ja hänen ministeriensä levyttämä versio.

Noin 13 vuotta myöhemmin huomasin liikuttuvani lähes kyyneliin, kun kuulin sen ostamaltani Charlie Haden Liberation Orchestran levyltä.

Minun mielessäni N’kosi Sikelel’i Afrika liittyy myös vahvasti Suomen henkiseen kansallishymniin, eli Finlandiaan. Ne ovat tunnelmaltaan sukulaisia. Finlandia-hymni taas liittyy Biafran tuhoontuomittuun vapauskamppailuun, joka tukahdutettiin Nigerian ja länsimaisten öljy-yhtiöiden yhteistyönä. Näin nämä asiat kytkeytyvät toisiinsa.

Nelson Mandela oli yksi lapsuuteni toivorikkaita hahmoja ja hänen kävi paljon paremmin kuin monen muun, kuten esimerkiksi Robert Mugaben. Mandelalla, kuten kaikilla poliitikoilla ja varsinkin aseistettujen konfliktien kautta valtaan nousseilla on puutteensa, mutta ne ovat pieniä hänen aikaansaamaansa hyvään verrattuna.

Mandelan nousu globaaliksi ikoniksi oli osittain suunniteltu juttu.

YK:ssa oli yritetty saada länsimaat asettamaan Etelä-Afrikka kauppasaartoon jo 1960-luvun alusta, mutta varsinkin Englanti ja Yhdysvallat olivat hanakasti tätä vastaan ja käyttivät veto-oikeuttaan. Lapsena kappale liittyi apartheidin vastaiseen kamppailuun, ei yhteen henkilöön. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa kamppailu henkilöityi pidätettynä murhattuun Steve Bikoon.

Mandelasta tuli vastarinnan näkyvin hahmo vasta silloin, kun ANC:n Oliver Tambo päätti henkilöidä siinä vaiheessa hiukan sakanneen globaalin imagosodan apartheid-järjestelmää vastaan pitkään poliittisena vankina viruneeseen karismaattiseen johtajaan.

Vuonna 1984 The Special AKA:n Nelson Mandela oli hitti. Se auttoi. Mandela oli tietoinen tästä ja vitsaili, että ensimmäisten Free Nelson Mandela -julisteiden ilmestyessä Lontoon katukuvaan, monet varmasti luulivat että hänen etunimensä on Free.

Tämä kaikki tapahtui 1980-luvun puolivälissä. Se kuuluu hänestä tehtyjen biisien soundissa. Niihin aikoihin osallistuin poliittiseen tempaukseen, jossa Kaupunginteatteriin Jean-Paul Sartren Paholainen ja Taivaan isä -näytelmää katsomaan tulevat ohjattiin menemään eri ovista hiusvärin perusteella. Jopa tämäkin vähä sai osan ihmisistä hiiltymään aika pahasti.

Hadenin versio löytyy soittolistalta, Kaundan ei. Ehkä parempi niin. En haluaisi kuulla Kataista ja hänen ministereitäkään laulamassa Finlandiaa. En usko, että se sinkku kuulostaa oikeasti niin hyvältä kuin muistan viisi- tai kuusivuotiaana.