Elias Gould saattaa olla joillekin tuttu Miss Farkku-Suomi -elokuvasta, josta musiikkihommiin ovat siirtyneet niin pääosan esittäjä Mikko Neuvonen kuin koko kansan lemmikiksi päätynyt Sanni Kurkisuokin. Vielä nimeämättömän debyytti-ep:nsä valmistelujen loppusuoralla oleva Gould pitää itseään nimenomaan muusikkona eikä näyttelijänä. Hieman alentavasta laulavan näyttelijän syndroomasta ei siis ole pelkoa.
Aika hyvältä homma näyttää muutenkin, sillä jo ilmestyneiden sinkkujen ja niistä tehtyjen näyttävien videoiden myötä jalka alkaa olla jo hyvin oven välissä. Niiden perusteella voi myös todeta, että Gouldin musiikki karttaa ilmeisimpiä määrittelyjä.
– Oli sellainen alkuvapaus, ettei rajoiteta tekemistä mitenkään, kuvailee Elias Gould musauransa starttaamista tuottajansa Olli ”Palmroth” Palmusen kanssa.
”Haluan tähdätä ajattomuuteen ja helposti lähestyttävyyteen”
– Ei ajateltu ehyttä kokonaisuutta tai mitään selkeää juttua, jota haluttaisiin tuoda esille. Nykyään haluan tähdätä ajattomuuteen ja helposti lähestyttävyyteen. Tarkoitus ei ole saarnata, vaan kertoa kevyitä tarinoita.
Matkan varrella suunta tuntui elävän omaa elämäänsä, sillä artisti itse huomasi musiikkinsa kurottavan uusiin suuntiin alkuperäisestä ajatuksesta istuttaa soundiin muiden muassa funkia ja Black Keys -henkistä rockia.
– Päästiin eteenpäin, kun myönsin itselleni, ettei tämä ehkä olekaan sellaista rockia mitä luulin, vaan enemmänkin poppia. Rockista ja hiphopista pystyy sitten lainaamaan hyvin sekaan. Indiepopparin leima minussa varmaan on tiukimmin, mutta ehkä sekin vähän muuttuu, kun jengi kuulee ep:n loput biisit.
Sooloura ei ole Gouldin musauran alkupiste, vaan hän on soittanut Noah Kinin ja Graciaksen bändeissä rumpuja. Sitä ennen lukion indiebändissä kokeiltiin jo biisintekoa, vaikka käytännössä se rajoittuikin ideoiden heittelyyn. Pieniä synnytystuskia koettiin ensimmäisiä omia soolokappaleita tehdessäkin.
– Ensiksi kieli oli englanti, mutta se lähti vähän hitaasti. Tekstipuoli ei meinannut ruveta toimimaan millään. En yksinkertaisesti osannut käyttää englantia omien tunteideni purkamiseen. Olli ylipuhui yrittämään suomeksi. Nyt vasta olen oppinut tekemään biisin alusta loppuun ilman mitään turhaa vaiheilua. Huvilakatu taisi olla ensimmäinen biisi, josta tajusin, että tätä juttua haluan viedä eteenpäin.
– Kappaleet voi lähteä biitistä tai riffistä tai tulla valmiina biisinä. Monesti aloitan vaan biitin päälle vetämisen. Haluan kuitenkin, että joka biisissä on meidän lisäksi myös joku ulkopuolinen taho. Esimerkiksi Kylmää tai kuumaa -biisissä kitaraa soittaa Pimeys-yhtyeen Pekka Nisu. En usko, että pystyisinkään puskemaan biisit finaaliin ilman muiden apua. Eikä mulla ole pakonomaista tarvetta saada kaikkia prosentteja itselleni. Paljon tärkeämpää on saada työskennellä hyvän jengin kanssa.
Elias uskoo hiphop-taustastaan olevan etua, vaikka oma musiikki sitä ei tyylillisesti suoranaisesti edustaisikaan. Toinen merkittävä musiikillinen ahaa-elämys oli isoveljen opettamana koettu indierock-herätys.
– Etenkin Bloc Partyn Silent Alarmilla oli aikanaan minuun iso vaikutus. Istuin alas ja kelasin, että mitäs tämä oikein on. Sitä myöten innostuin indierockista. Mutta kaikki on tapahtunut melko lailla vahingossa, hirveän luonnostaan.
facebook.com/eliasgouldvirallinen
Julkaistu alun perin Soundissa 2/2106