Nousukiito-klubi Tavastialla esitteli kolme kovaa pop-tulokasta – ilta oli Ellinooran

Torstai-ilta tarjosi ensitahdit todennäköiselle tuhkimotarinalle.
18.3.2016 11:15

Helsingin Tavastialla järjestetty Nousukiito-klubi esitteli live-yleisölle kolme nosteessa olevaa kotimaista artistia: yhtyeen nimeltä R3bels sekä tulokasäänestyksessämmekin pärjänneet Elias Gouldin ja Ellinooran. Kauttaaltaan vahvan illan kuningattaresta ei jäänyt epäselvyyttä.

Nousukiito-klubi
To 17.3.2016
Tavastia, Helsinki

1. R3bels

Lauteet lämmittänyt kemijärveläisyhtye mäiski menemään keski-ikäänsä nähden huomattavan varmoin ottein. Edes kitaran irtisanoutuminen kesken adrenaliinilta tuoksahtaneen setin ei onnistunut hidastamaan tämän nuoren yhtyeen ilahduttavan intomielistä paahtamista. Post-kasarin uniklubimaisella kitarasoololla varustettu sinkkubiisi Valvon erottui edukseen muuten hieman tasapäistetyn oloisesta biisikatraasta. Hilpeyttä herättivät yhtyeen kahden kitaristin Paulus Kiviniemen ja Jarno Ketolan vastaväriteemaiset asuvalinnat rusetteineen päivineen.

R3belsillä on teknisen osaamisensa puolesta jo nyt kaikki eväät festarilavoille, mutta biisinkirjoituksellisesti tarkempaa fokusta kaivataan vielä sekä sävellys- että sanoituspuolelle. Asia hoitunee ajan myötä. Tämän orkesterin näkisikin mielellään uudestaan tuossa viiden vuoden päästä.

2. Elias Gould (Duo)

Lehti-Soundin Tarkkailuluokka-palstallakin esiin nostettu Elias Gould on kiinnostava tulokas ennen muuta lyyrisistä syistä. Gould luotaa urbaanissa elämänrytmissä luovivien nuorten aikuisten ajatuksenjuoksuun istuvia tuokiokuvia ilman minkään sortin paasaavaa yläpuolelle asettumista.

Tavastialla Gouldin aisaparina nähtiin Pimeys-yhtyeessä vaikuttava kitaristi-laulaja-biisinikkari Pekka Nisu, joka toikin kahden kepin sovituksiin elintärkeää särmää.

Myös näyttelijänä profiloituneen (Miss Farkku-Suomi) Gouldin ykkösvahvuus on tunnistettava laulusoundi, joka on sekoitus lähestyttävää konstailemattomuutta ja milleniaalisti boheemia arroganssia. Hänestäkin varmasti kuulemme vielä.

3. Ellinoora

Vuonna 1994 syntynyt Ellinoora Leikas on täysin epäilyksettä paitsi kyvykkäimpiä nuoria laulunkirjoittajiamme, myös yksi miellyttävimmistä uusista lavapersoonista.

Radioissa tiuhaan soineet Minä elän– ja Carrie-kappaleet saivat hiljakseen täydenlaiseksi paisuneen rokkiklubin repeämään riemastukseen, jonka kaltaista nähdessään tietää todistavansa tuhkimotarinan ensitahteja. Mikään osa-alue ei yksinkertaisesti kuse. Hiukkaakaan.

Erittäin ammattitaitoisen yhtyeen kanssa keikkailleen Ellinooran otteista huokui välittömyys, jota Anna Abreun, Chisun ja Jenni Vartiaisen esiintyessä on monesti tajuamattaan kaivannut.

Show’n musiikillinen kohokohta oli artistin viimeisin single Leijonakuningas, joka muistutti, mitä varten yleisön huudattaminen on keksitty.

Kaikki latit likoon tämän jo usealle kesäfestarille buukatun nuoren naisen nousujohteisen uran puolesta.

Lisää luettavaa