”Aika vahingossa se lopullinen soundi kuitenkin tulee.”
Chestbursterilla on vyöllään jo ihan kivan mittainen diskografia, joka koostuu useamman tuumakoon vinyyleistä sekä kasettijulkaisuista. Slime And Guilt on kuitenkin yhtyeen debyytti mitä pitkäsoittoihin tulee. Äänitykset tapahtuivat ensi kertaa aiempien harrastelijastudioiden ja treenikämppien sijaan oikeassa analogistudiossa. Panostuksesta huolimatta yhtye ei ole turhan tarkka soundinsa suhteen.
– Studioon mentäessä jokaisella soittajalla on tietysti mielessä, että miltä se oma soitin plus kokonaisuus kuulostaa, kertoo kitaristi-laulaja Gyntsä.
– Mutta aika vahingossa se lopullinen soundi kuitenkin tulee. Ollaan vähän tämmöisiä sekavia jätkiä. Ei meillä riitä kärsivällisyys ruuvailla jotain soundeja.
Myös hyvässä nosteessa olevassa Hard Actionissa soittava Gyntsä kertoo, että Chestbursterin linjassa on tapahtunut vuosien mittaan reippaitakin suunnantarkistuksia. Vuonna 2012 ilmestynyt Secret Sex Tape oli porukalle itselleenkin ahaa-elämys mihin suuntaan pitäisi edetä. Sillä reitillä on sen jälkeen pysytty.
– Ekaa nauhaa mentiin tekemään 2007 ja silloin oli selkeä ajatus, että tehdään psykedeelistä rokkia. Sitä siitä ei kuitenkaan tullut. Sen jälkeen se on mennyt kausien mukaan. Välillä on imenyt vaikutteita punkista, välillä doomista. Vähän sellaista poukkoilua. Mutta nyt viime vuosien aikana tempoilu on rauhoittunut.
Mutta en mä vieläkään osaa tarkasti kuvailla mitä se genrenä on. Tuollaista raskasta meluisaa rokkia.
Itse tarjoan verrokeiksi muiden muassa Amphetamine Reptilen ja Touch & Gon kaltaisten levy-yhtiöiden katalookia ja Chestbursterin lailla Kouvolasta ponnistanutta Isebel’s Painia. Äänekästä ysärimetakkaa koko hoito. Gyntsä allekirjoittaa molemmat havainnot, joskin jälkimmäisen mutkan kautta.
– Itselle Isebel’s Pain ja toi vanhempi skene Kouvolasta on jäänyt paitsioon. Meidän basisti Paavo on kyllä kovasti diggaillut tosta meiningistä. Mutta kyllä se kouvolalaisuus siellä soundissa silti on. Vanhemmilta tyypeiltä, jotka on ysäriltä asti seuranneet Kouvolan musameininkiä, on tullut palautetta, että meissä
välittyy se vanha henki.
Slime And Guiltillä törähtelee muun metakan seassa myös saksofoni. Käy ilmi, että sovituksellisen mausteen roolista huolimatta vierailevan instrumentin taakse kätkeytyy bändin sisäinen valtataistelu.
– Se on ollut mun vuosia kestänyt viiraus. Olen aina halunnut levylle mukaan torvia. Rumpali Pyry aikoinaan vastusti ideaa, mutta nyt saatiin kompromissi, että otetaan edes saksofoni mukaan. Vaikka Licking Letters -biisiin mun omissa mielikuvissa kuuluisi kunnon torvisektio. Sellaiseen meillä ei tosin olisi ollut
edes varaa ja midejä ei käytetä.
Vaikkei Chestburster nyt varsinaisesti mitään slacker-imagoa pidäkään yllä, niin liikoja ei keulita. Eri promootioyhteyksissä trio on määritellyt itsensä luusereiksi, jotka ovat syntyneet aiheuttamaan pettymyksiä. Nyt on joko nöyryys tapissa tai mielikuvatarjoilu raadollisimmillaan.
– Se on sellaista rehellistä itsensä vähättelyä. Sellaisista lähtökohdista bändi on perustettukin, että ei tästä mitään tule, mutta tehdään nyt kuitenkin. Se on aika yleistä koko Suomessa, mutta etenkin Kouvolassa. Yleensä mitä paremmin menee, sitä varmempaa on, että täysi epäonnistuminen on seuraavan oven takana.
thetruechestburster.bandcamp.com
Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 3/2016