Tarkkailuluokka | Karhukolari: Rauskun pistoja ja tonnin mesikämmen tuulilasiin

"Eihän sellaisia nyt tapahdu."
1.3.2019 19:05

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

Tamperelainen nuori suomirock-kvartetti Karhukolari yllättää nimellään. Vahvoihin melodioihin ja raikkaaseen tarinankerrontaan nojaavan yhtyeen ajatus pistettiin aluille Kalevan lukion musiikkiluokalla, jolta laulaja-kitaristi Mikael Arvaja, kitaristi Julius Tuomarla ja basisti Santeri Halme tunsivat toisensa.

– Lukion loppua kohden meistä oli tullut tosi läheisiä ystäviä, ja soittimien varressa kemiat toimivat. Puheet bändin perustamisesta alkoivat tosissaan lukion loputtua mutta täydellisestä kokonaisuudesta puuttui vielä rumpali. Ehdotin jätkille Jussia, joka oli musiikillinen sielunkumppanini yläasteelta. Asepalvelusten jälkeen lyötiin homma vihdoista viimein tulille ensimmäisten reenien merkeissä, ja tarina oli valmis alkamaan, Mikael Arvaja kertoo.

Mitkä ovat olleet teille tärkeimpiä vaikuttajia? Mistä Karhukolarin soundi koostuu?

– Bändin soundi tulee joka puolelta. Kaikilla on harvinaisen laaja musiikkimaku, joka haarautuu kullakin eri suuntiin, mutta ehkä kaikkien juuret on kuitenkin jossain määrin rockissa tai ainakin perinteisissä laulu- ja soitinyhtyeissä, rumputaiteilija Jussi Palsa vastaa klassikkokysymykseen.

Mistä kulmakarvoja kohottava nimi Karhukolari löytyi? Kuulostaa aika vaaralliselta touhulta.

– Nimen takana ei mitään kovin monimutkaista kaavaa ole. Oltiin bändin alkuaikoina matkaamassa reeneistä kotiin, eikä bändillä ollut vielä nimeä siinä kohtaa. Samalla kun mietittiin kaikkia nimivaihtoehtoja, muisteltiin, miten oltiin joskus luettu uutisia karhukolareista ja mietitty että ”eihän sellasia nyt tapahdu”. Se on vähän sama kuin hirvikolari, mutta kuinka usein kuulee karhukolarista ja on se tavallaan ”hauska” termi. Eli ei mitään tosielämän kokemusta nimen takana, basisti Halme valottaa ja jatkaa:

– Monesti, kun meiän bändin nimeä kysytään, ilmeet vastauksen jälkeen ovat yleisesti melko hämmentyneitä. Sitä kautta yleisössä saattaa herätä kiinnostusta, koska nimen perusteella ei tiedä, mitä odottaa. Ja Karhukolari iskee kuin tonnin mesikämmen tuulilasiin, joten siten nimi myös tukee bändin meininkiä.

Mitä haluatte kertoa musiikillanne?

– Musiikillamme halutaan herättää tunteita. Plussaa on toki se, jos ne tunteet ovat positiivisia. Inspiraatio lyriikoihin tulee milloin mistäkin. Jokaisessa kappaleessa on täysin oma teemansa ja tarinansa, Mikael Arvaja tuumailee.

Arvaja kertoo, että bändin sinkku Keihäsrausku sai nimensä siitä, kun kyseinen merenelävä pisti herraa itseään lomamatkalla Floridassa reissun ensimmäisenä iltana. Auts!

– Kipu oli valtava, mutta kokemus sitäkin kasvattavampi. Kirjoitin kappaleen siitä, miten vastoinkäymisistä ja hurjista kokemuksista huolimatta pelossa ei voi elää, Arvaja kertoo biisien taustoista.

Mitä on luvassa kevään 2019 aikana?

– Vuosi 2019 on Karhun vuosi. Kevään ensimmäinen sinkku ”Luvattu Maa” on jo julkaistu musiikivideoineen, toinen sinkku on tuloillaan ja seuraavan kappaleen äänityksiä jo suunnitellaan. Uutta materiaalia sävelletään ja maaliskuusta lähtien luvassa on useita keikkoja, toistaiseksi pääasiassa Tampereen alueella, kitaristi Julius Tuomarla vinkkaa.

Karhukolari on:
Mikael Arvaja – laulu, kitara
Julius Tuomarla – kitara, taustalaulu
Santeri Halme – basso
Jussi Palsa – rummut


Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Ota myös haltuun Soundin Tarkkailuluokka-soittolista, jolta löydät (lähes kaikki) sarjassa esitellyt artistit siististi yhdessä paketissa:

 

Lisää luettavaa