Tarkkailuluokka | Sakari Preuss: ”Aikaa on niin kauan kuin sydän lyö”

Kuva: Jani Matti Juhani

Sakari Preussin musiikissa vanha tummasävyinen suomi-iskelmä paiskaa kättä post-punkin kanssa. Tervetuloa loputtomalle maantielle post-iskelmän tahdissa.

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

2010-luvun postmodernissa musiikkikentässä on enemmän kuin tavallista kuvailla musiikkiaan omalla genrenimellä. Loputtomalta tuntuvien adjektiivi+musiikkigenre-johdannaisten joukossa Sakari Preuss ja hänen post-iskelmänsä erottuvat merkityksellisyydellään: termi itsessään herättää odotuksia iskelmän ja post-punkin liitosta – ja lunastaa ne korkojen kera.

Preuss, ristimänimeltään Kalle Kaasinen, debytoi sooloartistina kaksi vuotta takaperin ja on sittemmin pokannut muun muassa Joensuun Popmuusikoiden tunnustuspalkinnon. Löyhästi herran elämään Joensuussa perustuva debyyttialbumi julkaistaan 26. lokakuuta, mutta millainen mies kähkeytyy post-iskelmän verhon taakse?

Itä-Suomesta kotoisin olevan ja sittemmin tamperelaistuneen Preussin varhaisena innoittajana musiikkiuralle toimi juhlissa ja mieskuorossa laulanut isä. Isättömäksi jääneen pojan oman musiikin tekeminen alkoi 13-vuotiaana ja Preuss kertoo, että muutamaan vuoteen hän ei tehnyt ”juuri muuta kuin soittanut bassoa”.

– Aikuisena lauloin pari vuotta vaihtoehtorokkia Nestor-yhtyeessä, joka ehti lyhyen lentonsa aikana voittamaan paikallisen bändikilpailun, soittamaan Ilosaarirockissa ja julkaisemaan yhden EP:n. Sittemmin olen etsinyt itseäni ja löysinkin lopulta kesällä 2016, Preuss kuvailee musiikillista taustaansa.

Mistä paljonpuhuva termi post-iskelmä syntyi?

– Ystäväni Gootti-Tero keksi sen yhtenä iltana. Rakastan yhtälailla vanhaa tummaa suomi-iskelmää kuin The Chameleonsia ja uskon molempien löytäneen tiensä siihen mitä minusta on tullut.

”Pelottavan hiljaisen kylän ainoa baari maaliskuussa. Pelottavan humalainen noin viisihenkinen yleisö. Keikan jälkeen minua koitettiin puhua johonkin pyramidihuijaukseen mukaan.”

Julkaisit urasi alkuvaiheilla vuonna 2016 coverin Pää kiin Nyt skipataan kahvit -kappaleesta (videona kysymyksen alapuolella). Mistä tämä idea kumpusi?

– Olen aina tykännyt soittaa punk-covereita. Appendixia, Ramonesia ja sen sellaista. Siellä on tavattoman hyviä melodioita kaiken metakan seassa. Nyt skipataan kahvit oli ensimmäinen asia minkä äänitimme yhdessä tuottaja Nick Trianin ja kitaristi Mikko Virran kanssa. Se oli matalan kynnyksen tapa kokeilla ryhmän yhteensopivuutta, koska Kahvit oli minulla jo niin vahvasti lihasmuistissa, Preuss kertoo ja toteaa samaan hengenvetoon Kahvien muistuttavan häntä opiskeluajoistaan Joensuussa.

Mikä on eksoottisin paikka, jossa olet ollut keikalla?

– Vuohijärvi tulee ensimmäisenä mieleen. Pelottavan hiljaisen kylän ainoa baari maaliskuussa. Pelottavan humalainen noin viisihenkinen yleisö. Keikan jälkeen minua koitettiin puhua johonkin pyramidihuijaukseen mukaan, Preuss muistelee.

 Mitä haluat kertoa ihmisille musiikillasi?

– Että aikaa on niin kauan kuin sydän lyö. Ettei tekstin kertojan tarvitse olla nuhteeton oman elämänsä sankari tai uhri. Että vilpittömyys leikkaa kaiken paskan läpi kuin kuuma veitsi voita.

Minkä levyn ottaisit mukaasi autiolle saarelle?

The Smashing Pumpkinsin tuplalevy Mellon Collie and the Infinite Sadness voisi olla kelpo valinta jo silkan volyymin ansiosta. Toisaalta tähän voisi ottaa toisen kulman ja mennä vaikka jollain Mikko Alatalon kokoelmalla. Sekoaisin varmemmin ja nopeammin, ja elämästä tulisi sitä kautta mielenkiintoisempaa. Tylsää roikkua jossain vanhasta elämästä muistuttavassa lohdullisessa kauneudessa kun voi vaan taantua primitiiviseksi elukaksi.


Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:

  • Ehdotetun artistin koti/facebooksivu tai vastaava.

Muista seurata myös Soundin Tarkkailuluokka-soittolistaa, jolta löydät sarjassa esitellyt artistit nätisti yhdessä paketissa: