Arttu Tolonen: Oma matkani Charlie Hadenin mukana

Aloitin muusikontaipaleeni kitaristina, mutta suuri osa eniten ihailemistani soittajista ja säveltäjistä ovat olleet basisteja: Charles Mingus, David Holland, Danny Thompson, Richard Davis, Carol Kaye, Charlie Haden ja niin edelleen. Kaikki laaja-alaisia ja ajattelevia soittajia, jotka ovat aina ensisijaisesti palvelleet biisiä tai kollektiivia. Listan viimeinen on nyt siirtynyt ajasta iäisyyteen. 

Charlie Haden tuli alunperin tutuksi Liberation Music Orchestran johtajana. Orkesterin kaoottinen ote soittoon ja tinkimättömän idealistinen politiikka vetosi vahvasti teini-ikäiseen minuun. Yhtyeen debyytin teema oli Espanjan sisällissota. Oma ensituttavuuteni käsitteli apartheidia ja Yhdysvaltain politiikkaa latinalaisessa Amerikassa. Bändi versioi Etelä-Afrikan vapaustaistelun hymniä ja nyttemmin maailman kauneinta kansallislaulua N’Kosi Sikelel’i Afrikaa. Liberation Music Orchestran vahvasti free jazzista ammentava big band -meininki oli huumaava uusi tuttavuus.

Haden pidätettiin Portugalissa vuonna 1970 hänen omistettuaan kappaleen Song For Che portugalilaisille anti-kolonialisteille. 

Osa LMO:n politiikasta ei ole aina tippunut (miksi Che Guevaraa yhä ihaillaan?), mutta sen musiikin palo kolisee yhä.

Charlie Hadenin taustoihin tutustuminen vei ensimmäisenä Ornette Colemanin varhaisen tuotannon pariin, josta varsinkin This Is Our Music on aina ollut läheinen levy. Kannattaa kuunnella Hadenin soittoa tarkkaan. Lyyristä ja melodista, mutta silti soitto tukee trumpetisti Don Cherryä ja saksofonisti Ornette Colemania täydellisesti.

Olen aiemminkin Soundissa hehkuttanut Keith Jarrettin 1970-luvun puolivälin bändiä, basistina tietenkin Charlie Haden. Yhtye teki Impulselle kolme upeaa levyä: Fort Yawuh, Death and the Flower ja Treasure Island, jonka avausraita on alla. Kuunnelkaa tätä läskiä soundia ja miten laiskakin groove voi olla tukeva kuin tiilitalo. Upea työskentelyä rytmiryhmältä. Ja jälleen kerran Hadenin soitossa yhdistyvät melodisuus ja tuki. Hienolla tavalla nöyrää menoa.


Charlie Haden teki musiikillisen debyyttinsä kaksivuotiaana perheensä radio-ohjelmassa. Vuonna 2008 hän julkaisi Rambling Boy -nimisen levyn, jossa yhdisteltiin tuon ohjelman nauhoja Hadenin vaimonsa ja lapsiensa kanssa soittamiin bluegrass- ja gospel-kappaleisiin.

Näiden minulle läheisten juttujen lisäksi Hadenin bassoa kuulee levyillä John Coltranesta Beckiin ja hänen omista projekteistaan etäisemmäksi ovat jääneet esimerkiksi elokuvalliseen nostalgiaan painottuva Quartet West sekä yhteistyö Pat Methenyn kanssa. Niihinkin kannattaa tutustua.

Hyvää matkaa, Charlie Haden… Minne menetkin. Ja kiitos kaikesta.