The Eagles syyttää meksikolaishotellia tekijänoikeusrikkomuksista ja harhaanjohtavasta mainonnasta – arvannet varmaan hotellin nimen?

The Eagles vuonna 1972

Uutistoimisto Reuters kertoo The Eagles yhtyeen jättäneen maanantaina kanteen meksikolaishotellia vastaan. Yhtye syyttää hotellia tekijänoikeusrikkomuksesta sekä harhaanjohtavasta mainonnasta.

Yhtyeen mukaan kanadalaispariskunnan omistama Hotel California markkinoi itseään paikkana, joka olisi toiminut The Eagles -klassikon innoittajana. Syytteen mukaan hotelli ei vetoa turisteihin pelkästään nimellään, vaan myös myy t-paitoja, joissa puhutaan ”legendaarisesta” hotellista. Lisäksi hotellin keskusradio soittaa Eaglesin kappaleita alleviivatakseen tätä kuviteltua yhteyttä.

”Syytetyt johdattelevat kuluttajia uskomaan että Todos Santos -hotelli on yhteydessä The Eagles -yhtyeeseen ja, monien muiden asioiden lisäksi, toiminut inspiraationa Hotel California -kappaleen sanoituksiin, mikä on valetta”, todetaan harvinaisen yksiselitteisesti Los Angelesin liittovaltion tuomioistuimeen jätetyssä valituksessa.

Todos Santos -hotelli avattiin vuonna 1950 Hotel California -nimellä, mutta on vuosien varrella toiminut useilla eri nimillä. Nimi otettiin käyttöön uudestaan vuonna 2001, kun nykyiset omistajat John ja Debbie Stewart ostivat hotellin. Hotellin edustajat eivät ole toistaiseksi kommentoineet tapausta.