Ex-Guns N’ Roses -kitaristi kertoo, että bändi tajusi aikojen muuttuneen 90-luvun alussa, kun Slashille alettiin naureskella kadulla

24.1.2021 19:27

Entinen Guns N’ Roses -kitaristi Gilby Clarke on muistellut 1990-luvun alkupuolta, jolloin grunge mullisti musiikkikentän miltei täydellisesti.

Mies myöntää, että tien päällä viettäneen yhtyeen jäsenistöstä suurin osa oli autuaan tietämättömiä meneillään olleista mullistuksista. Nokkamies Axl Rose oli kuitenkin tilanteen tasalla.

”Axl oli aina perillä noista asioista”, Clarke kertoo 80s Metal Recycle Binin haastattelussa. ”Hän rakasti Nirvanaa, Soundgardenia ja Pearl Jamia. Hän piti noista bändeistä paljon enemmän kuin minä, Slash tai Duff [McKagan]… olimme vähän hitaampia reagoimaan muutokseen.”

”Luulisin meidän todella huomanneen ison muutoksen kun palasimme kiertueelta”, Clarke jatkaa. ”Olin tehnyt soololevyn, aivan kuten Slashkin. Soitimme yhtenä vuonna stadioneilla, ja seuraavana klubeilla… Kaksi tai kolme vuotta aiemmin Slashin soolobändi olisi esiintynyt areenalla. Tuossa vaiheessa tajusimme toimintaympäristön muutoksen.”

Konkreettinen osoitus entisten valta-asemien järkkymisestä saatiin, kun muusikot poistuivat legendaariselta Rainbow Bar & Grill -klubilta West Hollywoodissa.

”Joku huomasi Slashin ja oli, että ’Herraisä, sehän on Slash!’, mutta he nauroivat, ihan kuin hän olisi ollut sarjakuvahahmo eikä Slash Guns N’ Rosesista…”, Clarke muistelee. ”Kolme-neljä vuotta aiemmin hän oli planeetan siistein jätkä.”

”Siinä oli pari juttua joiden perusteella pystyimme päättelemään, että musiikkikenttä kävi läpi murrosta”, Clarke lisää. ”Jotkut bändeistä alkoivat olla vähän turhan sarjakuvamaisia musiikillisen uskottavuuden kustannuksella.”

Lisää luettavaa