Foo Fighters soittaa kesällä Hietsussa!

Lämppäritkin ovat parhaasta päästä: Biffy Clyro, The Kills ja Apulanta!
30.11.2016 08:30

Kesällä 2011 Helsingin Kalasataman täyteen porukkaa vetänyt Foo Fighters palaa maamme pääkaupunkiin. Dave Grohlin johtama megaluokan rockyhtye esiintyy Helsingissä maanantaina 19. kesäkuuta 2017. Tapahtumapaikkana on Hietaniemen uimaranta ja samalla herätetään henkiin kesällä 2013 edellisen kerran järjestetty Rock The Beach -festivaali.

Festarin kattauksesta on muutenkin tulossa komea, sillä esiintymässä ovat lisäksi skotlantilainen Biffy Clyro, yhdysvaltalainen The Kills ja heinolalainen Apulanta.

Lipunmyynti alkaa perjantaina 2.12. klo 9 Ticketmasterissa.

Kyseessä on neljäs Foo Fighters -keikka Suomessa. Kalasataman 28 000 -päisen jättikeikan lisäksi Foo Fighters on esiintynyt Suomessa vuonna 2008 (Provinssirock) ja 2003 (Tavastia).

Uusin Foo-levy on vuoden 2014 Sonic Highways, joka seurasi saman nimistä, yhdysvaltalaisia studioita kiertänyttä dokumenttia. Yhteensä bändin levyjä on käynyt kaupaksi hulppeat 30 miljoonaa kappaletta.

Lisätietoja: tapahtuman Facebook-sivu

Soundi on Rock The Beachin yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa