Garbage-laulaja kertoo avoimesti itsensä viiltelemisestä – ”Tunsin lohdutusta ja helpotusta”, Shirley Manson muistelee ensimmäistä kertaansa

Shirley Manson Garbagen No Horses -videolla.

Manson sanoo tunteneensa voimakasta halua itsensä vahingoittamiseen vielä Version 2.0 -albumin julkaisun aikaan.

The New York Times -lehti on julkaissut Garbage-laulaja Shirley Mansonin kolumnin, jossa tämä kertoo avoimesti purkaneensa nuorena kokemaansa ahdistusta ja vihaa itseään viiltelemällä.

”En tiennyt olevani viiltelijä ennen kuin olin tehnyt niin ensimmäistä kertaa. En edes tiennyt sellaisen olevan jokin ’juttu’. 80-luvun puolivälin Skotlannissa ei ollut tukiryhmiä tai artikkeleita, joissa tällaisista asioista olisi kerrottu. Se oli jotain, johon ajauduin luonnollisesti, yksityisesti ja salassa. En kertonut asiasta kenellekään. Se oli minun salaisuuteni”, Manson aloittaa kirjoituksensa.

Manson kuvailee aloittaneensa itsensä viiltelemisen myöhäisteininä päädyttyään huonoon ihmissuhteeseen, jonka toinen osapuoli koki Mansonin mukaan ”vakavaa naisiin kohdistunutta vihaa” ja petti tätä useiden kumppanien kanssa. Lisäksi Manson joi paljon ja kokeili huumausaineita, mikä johti masennukseen.

”Minulla oli halu puhua, mutten löytänyt ääntäni. Halusin muuttaa maailmaa kaltaisilleni tytöille, jotka eivät istuneet muottiin, mutten tiennyt mistä tai miten aloittaa. Ja se teki minut hulluksi raivosta.”

Manson kuvailee ensimmäistä viiltelykokemustaan, joka tapahtui tämän pettävän poikaystävän asunnolla. Pariskunta oli riidellyt voimakkaasti ja lopulta Manson tarttui pieneen veitseen, jota kantoi mukanaan.

”Vein pienen terän nilkkani ympäri. Se ei sattunut. Tein niin uudelleen. Ja vielä uudelleen. Katsoin kolmea ohutta punaista viivaa, jotka olin tehnyt, ja näin, miten pieniä veripisaroita alkoi nousta pintaan. Poikaystäväni tuhahti halveksuvasti, nimitteli minua rumasti ja misogynistisesti, käänsi kylkensä ja nukahti”, Manson kertoo.

”Olin haltioissani tavalla, jolla kuvittelen tiedemiehen olevan, kun pitkään työstetty koe tuottaa hyviä tuloksia. Sillä hetkellä siinä huoneessa tunsin olevani koskematon ja voimakas. Olin nainen, jolla oli kaikki langat käsissään. Ja mikä tärkeämpää, tunsin lohdutusta ja helpotusta vihasta ja voimattomuudesta.”

”Yhtäkkiä tunsin olevani osa jotain paljon suurempaa kuin tämä typerä tilanne, johon olin ajautunut. Mielessäni elämästäni oli nyt tullut paljon suurempaa. Olin pelastunut.”

Mansonin viiltely alkoi kuitenkin mennä paljon vakavammaksi ja hän alkoi satuttaa itseään joka kerta enemmän ja enemmän. Lopulta hän pääsi irti huonosta suhteesta ja löysi uuden, rakastavan kumppanin, joka sai hänet lopettamaan itsensä vahingoittamisen. Viiltelemisen halu kuitenkin kummittelee yhä Mansonin takaraivossa ja menestyksen tuomat paineet saivat hänet lähes tarttumaan veitseen Garbage-yhtyeen Version 2.0 -albumin (1998) julkaisun aikaan.

”Olin median suosikkityttö ja onnekas päästessäni uutis- ja muotilehtien kansikuviin. Huomion kääntöpuolena aloin tulla liian tietoiseksi itsestäni tavalla, jota en ollut kokenut sitten murrosiän. Kärsin ’huijarisyndroomasta’, vertasin itseäni kollegoihini ja uskoin todella, että he tekivät kaiken oikein ja minä kaiken todella väärin.”

”Aiheutin itselleni vakavia henkisiä paineita ja ajoin itseni lähes hulluksi. Hysteerisimmissä ja pahimmissa tilanteissa ajattelin, että kunpa vain saisin pienen veitsen käsiini, niin se toisi helpotusta ja selviäisin stressistä. Kiertue-elämän ankarat vaatimukset sekä ymmärrys siitä, etten oikeasti halunnut palata enää itseni vahingoittamiseen, saivat minut vastustamaan tarvetta viiltelemiseen. Taistelin tieni läpi turhautumisen, sairaan vertailemisen ja itsetuhoisten ajatusten, jotka saivat minut uskomaan etten ollut tarpeeksi hyvä.”