”Hän oli todella ujo ja äärimmäisen introverttinen” – Lars Ulrich muisteli ensitapaamistaan James Hetfieldin kanssa

Päivää ennen arvostetun Polar Music Prizen pokkaamista kesäkuun 14. päivä, Metallica-rumpali Lars Ulrich istahti alas musiikkijournalisti Jan Gradvallin kanssa keskustelemaan yhtyeen pitkästä historiasta ja saavutuksista. Eräs mielenkiintoisimmista puheenaiheista oli miehen ensitapaaminen tulevan yhtyetoverinsa James Hetfieldin kanssa.

Näin Ulrich muisteli miesten yhteisen taipaleen alkua:

”Perheeni muutti Los Angelsin Newport Beachiin ja minun oli tarkoitus pelata tennistä paikallisen lukion joukkueessa. Australialainen Roy Emerson oli isäni hyvä ystävä ja hänen poikansa Anthony Emerson oli Corona Del Marin lukion tähtipelaaja. Minun oli tarkoitus olla koulun kakkospelaaja. Olin noihin aikoihin rankattu Tanskassa top 10:een, ja niin edelleen, ja tarkoituksenani oli tulla Newport Beachiin Anthony Emersonin joukkueeseen. Ongelma oli siinä, että kun kokeilin päästä joukkueeseen, en lukeutunut koulun seitsemän parhaan pelaajan joukkoon. En ollut varmaan edes kotikatuni seitsemän parhaan pelaajan joukossa. Joten tennisunelmani romahtivat käytännössä yhdessä päivässä ja musiikki otti vallan. Paikallisessa 7-Eleven-kaupassa oli Recycler-niminen mainoslehti. Siihen pystyi jättämään ilmoituksia autoista, ruohonleikkureista, keittiötarvikkeista ja se semmoisista. Aivan lopussa oli pieni palsta, jossa muusikot etsivät bändejä ja bändit muusikoita.”

”Niinpä laitoin sinne ilmoituksen, jossa luki: ’Rumpali etsii muita heavy metal -faneja’, tai jotain. ’Pistetään bändi pystyyn. Vaikutteina Diamond Head, Angel Witch, Tygers of Pan Tang ja Venom’. Sitten sain soittoja kundeilta, jotka sanoivat: ’Diggaan heavy metalista. Pidän Styxistä, Kansasista ja Van Halenista’ ja kysyivät vielä perään, että ’Kuka on Diamond Head?’ Yritimme siinä sitten vielä keskustella asioista. Kävin soittamassa monien näiden tyyppien kanssa, mutta ei siitä tullut mitään. Sitten eräänä päivänä Hugh Tanner -niminen kaveri soitti ja kysyi voisiko hän ottaa kaveinsa mukaan. Tapasimme ja soitimme yhdessä yhden iltapäivän verran Hänen mukanaan ollut kaveri oli nimeltään James Hetfield. James oli todella ujo, äärimmäisen introverttinen ja pystyi hädin tuskin keskustelemaan. Mutta soittaessamme yhdessä, tunsin jonkinlaisen yhteyden. Vaikka sen päivän ei syntynytkään mitään sen kummempaa, olin turhautunut.”

”Sitten olikin jo kesäkuu 1981 ja lähdin takaisin Eurooppaan hengailemaan ja viettämään aikaa Englannissa Diamon Headin ja Motörheadin kanssa. Kun palasin Amerikkaan lokakuussa, soitin heti Jamesille, koska olin tuntenut jonkinlaista sielujen sympatiaa ja yhteyttä hänen kanssaan. Kysyin haluaisiko hän kokeilla josko saisimme yhessä jotakin aikaan ja tässä sitä ollaan 37 vuotta myöhemmin. Olin saanut kultturellin eurooppalaisen kasvatuksen, olin ainoa lapsi ja olin todella läheinen vanhempieni kanssa — he olivat aina parhaita kavereitani. Hän oli sille täydellinen vastakohta — klassinen amerikkalainen kapinallinen, ’vitut vanhemmista, vitut yhteiskunnasta ja vitut auktoriteeteista. Hänen isänsä taisi häipyä kuvioista… en tiedä milloin, mutta hän oli isänsä kanssa hyvin etäinen ja hänen äitinsä kasvatti hänet, kunnes sairastui syöpään. James oli silloin jotain 14 tai 15. Johtuen heidän silloisista kristillisistä uskomuksistaan, he eivät voineet hakea lääketieteellistä apua. Niinpä hän joutui katselemaan vuoden-puolitoista kun hänen äitinsä kuihtui pois hänen silmiensä edessä. Se tietenkin vaikutti häneen suuresti.”

”Tapasin hänet ehkä vuosi tuon jälkeen — hän saattoi olla 17 tai 18. Hän oli tuskastuttavan ujo ja kömpelö. Mutta me löysimme yhteyden musiikin välityksellä ja kuuntelimme huoneessani Newport Beachillä Tygers of Pan Tangia, Girlschoolia, Saxonia, Angel Withciä ja kaikkea sen sellaista. Hän rakasti niitä kaikkia. Hän oli kasvanut amerikkalaisten artistien, kuten Aerosmithin ja Ted Nugentin tahtiin. Mutta me löysimme yhteisen jutun ja kielen, johon samaistua. Niinpä aloimme soittaa biisejä yhdessä. Suurin osa kappaleista, joilla aloitimme, olivat tuntemattomampia New Wave Of British Heavy Metal -biisejä, sillä halusimme aloittaa keikkailemisen mahdollisimman nopeasti. Iso osa baareilla ja klubeilla esiintyneistä bändeistä coveroivat Kissiä ja Judas Priestiä, joten ajattelimme soittaa versioita biiseistä, joita ihmiset eivät kovin hyvin tunteneet. Kirjoittaisimme omia kappaleita sitten vähän myöhemmin.”