In Flamesin uusi kiertuerumpali on selvillä – yhtye pestasi riveihinsä varsin kokeneen ammattilaisen

30.5.2025 07:00

Tällä viikolla uutisoitiin, että In Flames on lopettanut yhteistyönsä rumpali Tanner Waynen kanssa. Vuonna 2018 yhtyeeseen liittynyt Wayne ehti soittaa kahdella In Flamesin albumilla, kunnes hänet siirrettiin ”luovan päätöksen” myötä sivuun. Sen tarkempaa syytä siirrolle ei ole kerrottu, eikä Wayne ole kommentoinut aihetta sosiaalisessa mediassa.

Nyt yhtye julkisti tiedon siitä, kuka istahtaa patteriston taakse bändin tulevalla kesäkiertueella. Tai julkisti ja julkisti, miten sen nyt ottaa: yhtye julkaisi Instagramissa kuvan harjoituksistaan, ja kuvassa rumpalin kasvot ovat piilossa, mutta fanit arvasivat pian kenestä on kysymys.

Muun muassa Blabbermouth vahvistaa, että orkesteri kiinnitti keikkarumpalikseen miehen nimeltä Jon Rice, ja tämä onkin monessa sopassa marinoitu kaveri. Rice toimi vuosina 2017–24 Behemothin kiertuejäsenenä, ja miehen soittoa kuullaan myös Uncle Acid & the Deadbeatsin Wasteland-albumilla (2018). Vuosina 2007–13 hän oli death metal -yhtye Job for a Cowboyn jäsen, ja hän on vaikuttanut vuosien mittaan myös sellaisissa bändeissä kuin Tsjuder, The Red Chord ja Scorpion Child.

Suomeen In Flames saapuu kesän aikana parillekin keikalle. Bändin voi nähdä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Helsingin Tuskassa ja Seinäjoen Provinssissa.