”Kuinka ihmeessä voisin korvata Ozzyn” – Elämäkerta paljastaa Ronnie James Dion epävarmuuden Black Sabbath -pestin alla

16.7.2021 21:42

Heavy metal -ikoni Ronnie James Dion kauan odotettu elämäkerta ilmestyy ainakin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa heinäkuun 27. päivä. Pitkän linjan rock-toimittaja Mick Wallin ja Ronnien lesken Wendy Dion kirjoittama Rainbow In The Dark: The Autobiography julkaistaan myös suomeksi Sirpa Parviaisen kääntämänä nimellä Rainbow in the Dark: omaelämäkerta.

Rolling Stone on julkaissut teoksesta otteen, jossa Dio muistelee, kuinka päätyi Black Sabbathin keulille. Alta löytyvä ote ei ole Parviaisen kääntämä.

”Wendy oli sillä aikaa ystävystynyt Sharon Ardenin, eli tulevan Sharon Osbournen kanssa. Sharon työskenteli isälleen Don Ardenille, joka oli yksi musiikkibisneksen pelätyimmistä managereista. Isossa-Britanniassa Don tunnettiin nimellä Mr. Big. Donilla oli mafiayhteyksiä, joilla hän tapasi leuhkia, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi, että hän kantoi asetta. Lisäksi hän viljeli ilmaisuja,  kuten ’Jalat tuppaavat murtumaan’. Vihjaus oli, että niin tapahtui erityisesti silloin, jos olit tarpeeksi hölmö pettämään Donin.”

”Don ansaitsi rahansa manageroimalla niinkin monimuotoista artistikatrasta kuten Little Richardia, Gene Vincentiä, The Animalsia, The Small Facesia, ELOa, ja nyt Black Sabbathia, vain muutamia nimetäkseni. Hän oli sen verran rikas, että asui suuressa kartanossa Beverly Hillsissä, jonka entinen omistaja oli Howard Hughes. Sharon asui Donin kanssa samassa paikassa. Wendyn Sharon-yhteyden kautta minut kutsuttiin tapaamaan Black Sabbathin kavereita. Kaikki oli hyvin mukavaa ja tunnelma kohtelias, ja kun lähdimme pois, en edes ajatellut asiaa sen kummemmin. He valmistautuivat tekemään seuraavaa albumiaan Ozzyn kanssa ja minä pohdin edelleen omaa seuraavaa peliliikettäni.”

”Kohtalo puuttui kuitenkin peliin. Olin eräänä iltana Rainbow’ssa, kun Sabbathin pitkä ja tummanpuhuva kitaristi Tony Iommi astui sisään. Pidin hänestä heti. Tiesin hänen olevan Sabbathin musiikillinen johtohahmo ja aivot joidenkin rockin historian klassisimpien riffien takana. Päädyimme juttelemaan ja kävi ilmi, että harkitsimme molemmat soololevyjen tekemistä. Tony paljasti bändin potkineen Ozzyn juuri ulos. Ozzy on ensimmäisenä myöntämässä, että hän oli noihin aikoihin oman itsensä pahin vihollinen, sillä hänen  alkoholin ja huumeiden kanssa puljaamisensa oli lähtenyt aivan lapasesta. Hän ei todellakaan ollut ainoa rocktähti, joka on kokenut saman kohtalon. Tony selitti, että bändin basisti ja pääasiallinen sanoittaja Terry ’Geezer’ Butler paini samaan aikaan perheongelmien kanssa. Näistä syistä Tony pohdiskelikin nyt jonkinlaisen sooloprojektin käynnistämistä.”

”Olin siinä vaiheessa avoin kokeiluille ja ehdotin mahdollista yhteistyötä. Ehkä. Jonain päivänä. Tai ehkäpä ei. Ei siinä mitään. Yhtäkkiä olinkin Tonyn limusiinin takapenkillä matkalla kohti losangelilaisstudiota, jossa Tonyllä oli ’idea biisiin’, jonka hän halusi soittaa minulle, mutta hänellä oli vaikeuksia tehdä sitä valmiiksi ilman laulajaa ja joitain lyriikoita. Kun hän painoi konsolin toistonamiskaa, en voinut uskoa korviani! Kyse ei ollut mistään puolittaisesta ideasta, joka vaati vielä paljon työstöä. Tämä oli ehta Sabbath-järkäle!”

”Se alkoi synkkänä ja hehkuvana, sähkökitaran maagisten nauhojen punoutuessa näppärän akustisen kitaran ympärille. Sitten yhtäkkiä, noin 40 sekunnin jälkeen se puski ulos kaiuttimista kuin haarautuva salama, tuo hirviömäisten riffien huipentuma. Kukaan muu kitaristi rockin historiassa ei olisi voinut keksiä mitään sellaista. Niin raskasta ja puhdasta, mutta silti majakan lailla loistaen. Ennen kuin kappale oli puolivälissään, ennen kuin Tony ehti edes kysyä mielipidettäni, kirjoittelin jo ylös sanoja jotka tulvivat mieleeni.”

”’In the misty morning, on the edge of time, we’ve lost the rising sun, a final sign….'”

”Sitten lauloinkin niitä jo mikkiin, Tonyn äänittäessä valtava hymy marmorista veistetyillä kasvoillaan. Se oli ensimmäinen juttu, jonka koskaan sävelsimme Tonyn kanssa — ja se oli samalla yksi parhaista. Me kutsuimme sitä ’Children of the Seaksi’, ja kun kuuntelimme demoa ensimmäistä kertaa aamuyön pikkutunneilla, me molemmat tiesimme. Tämä oli se mitä tulisimme tekemään seuraavaksi, tapahtuipa sitten mitä tahansa.”

”Ensin ajatuksena oli, että työskentelisin Tonyn kanssa hänen soololevyllään. Se ajatus jäi kuitenkin pian taka-alalle, kun teimme aina vain uusia ja uusia ällistyttäviä biisejä yhdessä. Ozzyn ollessa ehdottomasti ulkona ja Geezerin palaillessa pikkuhiljaa ruotuun perhekriisinsä jäljiltä, Tony ja Bill ottivat seuraavan loogisen askeleen ja pyysivät minua liittymään Black Sabbathiin. Totuus on, että hän ei koskaan halunnut haudata Sabbathia. Hän ei vain tiennyt kuinka he voisivat jatkaa ilman Ozzyä.”

”Myönnän, että aluksi ujostelin mahdollisuuden suhteen. Halusin epätoivoisesti tehdä omaa juttuani työskenteltyäni vuosia Ritchie Blackmoren hallinnon alla. En myöskään ollut varma kuinka ihmeessä voisin korvata Ozzyn Black Sabbathissa. Toisin kuin ajan myötä bändit kuten Van Halen, Bad Company, Iron Maiden ja jopa Queen saattoivat esitellä uuden keulakuvan ilman seuraamuksia, mutta 1970-luvun lopulla ajatus Sabbathin kaltaisen supertähtiluokan kokoonpanon keulakuvan korvaamisesta oli aivan mahdoton. Led Zeppelin ilman Robert Plantia, Rolling Stones ilman Mick Jaggeria? Se olisi pyhäinhäväistys.”

Voit käydä lukemassa otteen kokonaisuudessaan täältä.

Lisää luettavaa