Live muuttui sing-backiksi – Miljoonasade-kosketinsoittaja kritisoi Ylen tosi-TV-ohjelmaa

27.8.2014 08:33

Ylen We Want More -musiikkiohjelma marssittaa tv-ruutuihin ja marraskuussa ohjelman huipentavan, Barona-areenalla järjestettävän yhteiskonsertin lavalle uransa jo lopettaneita bändejä. Mukana ovat Miljoonasade, Don Huonot, Mascara, Kwan ja Neon 2. Sarjassa syväluodataan yhtyeiden menestysaikoja sekä käydään läpi syitä lopettamiseen.

Ohjelman pressitilaisuudessa elokuun alussa nähtiin kokoonpanoaan uudistanut Miljoonasade. Bändin pitkäaikainen kosketinsoittaja Olli Heikkinen ei ollut paikalla.

− Tapaus Olli Heikkinen: moni on varmaan jo hoksannut että Olli Heikkinen ei seiso enää Miljoonasateen riveissä. Kuten tiedämme, hän väitteli muutama vuosi sitten musiikin tohtoriksi ja tutkii nykyään suomalaisen musiikin historiaa, eikä ehdi bändihommiin. Haluamme olla ystävällemme ja soittokaverillemme avuksi, ja luoda uutta suomalaista musahistoriaa tutkittavaksi. Hyvä Olli, kirjoitti Heikki Salo Facebook-sivullaan aiheesta.

Monia Miljoonasateen tunnetuimpia kappaleita, kuten 506 ikkunaaTulkoon rakkaus ja Rakkaus on lihaa säveltänyt ja sovittanut Heikkinen otti eilen illalla itse kantaa asiaan.

− Tutkimuskiireillä ei ole mitään tekemistä poisjääntini kanssa, vaan kaikki johtuu tyytymättömyydestäni ohjelmaformaattiin sekä ohjelman tuotanto- ja markkinointitapaan. Se ei vastannut sitä, mitä minun annettiin alunperin ymmärtää, Heikkinen kirjoitti sosiaalisessa mediassa.

− Ohjelmassa oli omat hyvät puolensakin. Bändin vaiheita oli mukava muistella. Bändin historian käsittely oli toki pinnallista, mutta se on ymmärrettävää.

− Mutta ohjelmalla oli myös se toinen, eli tosi-TV-puolensa, joka oli ahdistavaa. Tämä formaatti saa käyttövoimansa osallistujien keskinäisistä jännitteistä ja avoimista konflikteista. Näitä myös ohjelman toimittajat pyrkivät kaivamaan esiin. Tuli olo, että olen vain ja ainoastaan nappula pelissä, jonka sääntöihin en pysty vaikuttamaan. Hyvä esimerkki on omasta osiostamme tehty traileri, jossa Hessun asiallinen kommentti on tehty naurunalaiseksi leikkaamalla perään Matin aivan toisessa asiayhteydessä antama lausunto.

− Ikävintä mielestäni oli kuitenkin se, että kun vielä sopimuksessa sovittiin ohjelmasarjan huipentavasta live-esiintymisestä, muuttui live ohjelman teon alettua sing-backiksi. Eli laulu on live, mutta soitto tulee nauhalta, Heikkinen paljastaa.

− Tässä tapauksessa asian tekee epäeettiseksi se, että markkinoinnissa annetaan ymmärtää, että bändit soittavat oikeasti. Näin lukee Ylen verkkosivuilla: ’Marraskuinen livekeikka jännittää. Osa ei ole tehnyt musiikkia, osa ei ole koskenut entiseen instrumenttiinsa vuosiin ja ennen paluuta suuren yleisön eteen on kohdattava monta haastetta.’  Tosiasiassa kenenkään ei tarvitse jännittää. Omaan instrumenttiin ei ole pakko koskea. Saa koskea, mutta ääni ei välity mihinkään.

Heikkisen mukaan kesäinen yleisöäänestys oli myös eettisesti vähintään kyseenalainen.

− Keskustelupalstalla ihmeteltiin, miksi juuri nämä bändit menestyivät äänestyksessä. Eivät ne ehkä menestyneetkään, mutta eipä sillä ollut mitään merkitystä. Kun ”äänestys” kesäkuun alussa alkoi, sopimukset bändien kanssa oli jo kirjoitettu ja ohjelmastakin puolet kuvattu.

Lue Olli Heikkisen koko kirjoitus täällä.

Lisää luettavaa