Artisti: Miljoonasade

Marraskuu soimaan – Miljoonasade lähtee ensi vuonna konserttisalikiertueelle, setissä vanhoja hittejä uudella ilmeellä

Vanha kunnon Miljoonasade tiedottaa kiertuesuunnitelmistaan. Yhtye tekee kevättalvella 2019 konserttisalikiertueen, jolla kuullaan muun muassa uusia sovituksia bändin vanhoista ikivihreistä. Rundi alkaa 9. maaliskuuta Espoosta ja päättyy kuusi esiintymistä myöhemmin Hämeenlinnaan.

Pojasta polvi paranee? Muun muassa Mikko Alatalon ja Pate Mustajärven lapset esittävät isiensä musiikkia Tampereella

Nyt ilmaantui Soundin sähköpostiin yllättävä tiedote. Tampereella nähdään nimittäin isänpäivänä melkoinen keikka: monien tunnetuimpien manserokkareiden perilliset esittävät isiensä tuotantoa Tampere-talossa. Jopas!

Vakuuttavia debyyttejä ja suunnannäyttöjä – muun muassa nämä levyt julkaistiin 30 vuotta sitten

Kolmekymmentä vuotta sitten Suomessa oli ennätyskovat pakkaset. Kulttuuripiirejä ravisteli Oulun Teatteripäivillä esitetty Jumalan teatteri, jonka jälkipuinti jatkui kuukausia. Amerikoissa puolestaan koettiin eräänlainen korkeakulttuurin huipentuma, kun Kauniit ja rohkeat -sarja alkoi.