Slipknotin elokuun lopulla Euroopassa ilmestyvä All Hope Is Gone -albumi tarjoaa yhdentoista biisin annoksen… niin, ehtaa Slipknotia. Tämä tuli varsin selväksi, kun Soundi kuunteli amerikkalaisorkesterin tulevan neljännen studiotuotoksen. Biisien nimiä ei kuitenkaan vielä paljastettu, lukuun ottamatta singleraita Psychosocialia.
Kiekon avausraita ei jättänyt arvailuille sijaa. Pitkän kappaleen rakenne osoittautui varsin hurjaksi monine erilaisine riffeineen eikä rankkuudesta oltu tingitty pätkääkään. Kappaleesta tuli jopa mieleen jonkinlainen uuden Testament-albumi The Formation Of Damnationin, Slayerin ja silkan modernin deathmetallin risteytys. Myös Colin Richardsonin ruuvaamat soundit tykittivät roimasti päin kasvoja, tuttuun Slipknot-tyyliin siis. Esimerkkinä voi mainita rumpali Joey Jordisonin jättimäiset rummut; ne kuuluvat taas kiitettävästi! Ja kitarat… Ne möyryävät.
Koko albumi ei tietenkään edennyt samassa rankkuuden mittakaavassa. Levyn kolmas raita, single Psychosocial, rakentuu varsin simppelin riffin ja melodisen kertosäkeen varaan. Kappale on silkkaa AC/DC-meininkiä verrattuna vaikkapa mainittuun avausnumeroon. Singlebiisi ei kuitenkaan edusta levyn hempeintä ääripäätä, sillä albumin toiseksi viimeinen kappale kulkee osittain pelkän akustisen kitaran ja laulaja Corey Taylorin tunnelmallisen tulkinnan varassa. Ja hyvin kulkeekin. Tämän esityksen jälkeen saapuu vielä levyn nimikappale, joka oli monilta osiltaan rankinta Slipknotia koskaan. Jordison tikittää aikamoista vauhtia.
Pitkään velloneiden huhujen mukaan All Hope Is Gone saattaa jäädä ryhmän viimeiseksi levyksi. Siinä tapauksessa Slipknot jättää testamentikseen monipuolisen albumin, joka esittelee rohkeasti bändin hyvinkin erilaisia puolia. Mutta vasta tulevat kuuntelukerrat paljastavat sen, onko yhtye julkaisemassa nyt parasta albumiaan.
www.slipknot1.com