Artisti: Blur

Blur-pomo maanpäällisessä helvetissä: Viihdyin suurenmoisen hyvin

Blurin Damon Albarn kävi viime vuoden lopulla Pohjois-Koreassa. Muusikko ei paljastanut vierailunsa syytä, mutta kokemus oli joka tapauksessa ilmeisen vaikuttava.- Pohjois-Korea on kuin taianomainen valtakunta, jonka kaikki asukkaat ovat lumottuja. Viihdyin vierailuni aikana mainiosti ja aion mennä pian takaisin, Albarn sanoo BBC:lle.Kehuva kommentti on jossain määrin erikoinen, sillä YK:n tuoreen tutkimuksen mukaan ”elämä Pohjois-Koreassa vertautuu lähes maanpäälliseen helvettiin”. Raportin mukaan ”Pohjois-Korean viranomaiset kiduttavat kansalaisiaan…

Brittipop tulee taas – ainakin juomien muodossa… Entäpä se Oasis?

Blurin Alex James on rekisteröinyt Britpop-tavaramerkin ja basistin aikomuksena on ryhtyä tuottamaan erilaisia juomia ko. nimikkeen alaisuudessa. Jamesin tuotemerkkihakemuksessa mainitaan muun muassa ”kivennäisaineilla maustetut virvoitusjuomat” ja ”matalaprosenttiset alkoholijuomat”. James siis joka tapauksessa jatkaa tehtailuaan erilaisten tuotteiden maailmassa, sillä hänen yrityksensähän ovat jo aikaisemmin valmistaneet muun muassa kuutta erilaista juustolaatua.Myös Blur on enemmän tai vähemmän aktiivinen. Yhtyeen liideri Damon Albarn paljasti jo…