Kaksi uutta Blur-biisiä luvassa 2.7.

23.6.2012 11:45

Blur on kertonut Twitterissä, että maanantai-illasta 2.7. on luvassa kaksi tuoretta Blur-singleä Under The Westway ja The Patriot. Twiitin perusteella kappaleet julkaistaan ilmeisesti tunnin välein, kello 20:15 ja 21:15 Suomen aikaa.

Molempia kappaleita on kuultu jo livenä, voit kuunnella ne alempaa.

Elokuun alussa Blur tekee pienimuotoisen klubikiertueen Briteissä, jonka jälkeen on luvassa jättimäinen ulkoilmakeikka Lontoon Hyde Parkissa elokuun 12. päivä yhdessä New Orderin ja The Specialsin kanssa. Yhtyeen on myös määrä tähdittää Göteborgissa pidettävää Way Out West -festivaalia elokuun 9.-11. päivä.

Heinäkuussa on luvassa jättimäinen Blur-boksi 21.

Lisää luettavaa