Artisti: Ghost Brigade

Tuska kiinnitti legendaarisia nimiä

Helsingin Suvilahdessa 26.-28. kesäkuuta järjestettävä Tuska Open Air Metal Festival on vahvistanut esiintyjärivistöjään.Mukana peuhaavat amerikkalainen thrash-suuruus Exodus, jonka tuore Blood In, Blood Out -kiekko on niittänyt mainioita arvosteluja. Vähintäänkin legendaarinen on myös japanilaisyhtye Loudness, jonka Thunder In The East -albumi vakuutti jo 80-luvun puolella. Tsekatkaapa tuosta alta Crazy Nights, jonka riffiä esimerkiksi Bodom-kaksikko Laiho/Latvala on tavannut tapailla silloin tällöin jopa lavalla.Tuskan kattaukseen liittyvät myös Enforcer (SWE)…

Myrskyvaroitus! Ghost Brigaden albumi ennakkokuuntelussa vain Soundissa

”Kun IV – One With The Storm -albumin avaus Wretched Blues lähtee vyörymään niin kuulija tietää olevansa erikoislaatuisen taideteoksen äärellä.” Näillä sanoilla kuvailee toimittaja Timo Isoaho Ghost Brigaden uutuutta tuoreen Soundin jutussa. Ja oikeassahan mies on, kuten alla pauhaavasta albumista voi kuka hyvänsä nyt tarkastaa.Jyväskyläläisen Ghost Brigaden neljäs pitkäsoitto IV – One With The Storm soi nyt ennakkosoitossa ainoana Suomessa Soundi.fi:ssä.Kauppoihin albumi pamahtaa 7.11.Lisätietoja: www.facebook.com/ghostbrigade

Päivän kovin uutinen: Ghost Brigade palaa parrasvaloihin!

Jyväskyläläinen tunnelmasuuruus Ghost Brigade julkaisee odotetun IV – One With The Storm -nelosalbuminsa 7. marraskuuta. Levytys seuraa vuonna 2011 ilmestynyttä Until Fear No Longer Define Us -järkälettä.- Levyn tekeminen otti aikansa, eivätkä työstövaiheet olleet sieltä helpoimmasta päästä, mutta nyt kun pitkäsoitto on valmis… No, en tekisi mitään toisin. Olen todella, todella tyytyväinen, yhtyeen pääasiallinen säveltäjä Wille Naukkarinen kertoo Soundille.Soundi on jo ottanut tuntumaa yli tunnin mittaiseen IV – One With The Stormiin. Muutaman…