Päivän kovin uutinen: Ghost Brigade palaa parrasvaloihin!

Jyväskyläläinen tunnelmasuuruus Ghost Brigade julkaisee odotetun IV – One With The Storm -nelosalbuminsa 7. marraskuuta. Levytys seuraa vuonna 2011 ilmestynyttä Until Fear No Longer Define Us -järkälettä.

– Levyn tekeminen otti aikansa, eivätkä työstövaiheet olleet sieltä helpoimmasta päästä, mutta nyt kun pitkäsoitto on valmis… No, en tekisi mitään toisin. Olen todella, todella tyytyväinen, yhtyeen pääasiallinen säveltäjä Wille Naukkarinen kertoo Soundille.

Soundi on jo ottanut tuntumaa yli tunnin mittaiseen IV – One With The Stormiin. Muutaman kuuntelukerran jälkeen on päivänselvää, että Ghost Brigade on tehnyt eeppisimmän ja monipuolisimman pitkäsoittonsa. Erilaisten tunnelmien skaala on jotakuinkin huima.

– Joo, vaihtelua kyllä riittää. Ja onhan siellä muutamia yllätyksiäkin tarjolla, Naukkarinen sanoo.

Tuoreita maistiaisia tullee linjoille joskus lähiaikoina, mutta niitä odotellessa muistellaan tätä parhautta: