Artisti: O Samuli A

Ennakkokuuntelussa O Samuli A: Condition Yellow – riemastuttavan käppäisen lo-fi-estetiikan taikaa

Millainen artisti hoitaa kappaleittensa lauluosuudet puhesyntetisaattorin avulla ja napsii biiseihinsä soundeja analogisyntikoiden lisäksi Nintendo Game Boy -pelikonsolista ja leluaseista? No, O Samuli A:n kaltainen artisti. Soundi tuo ennakkokuunteluun 20. syyskuuta virallisesti ilmestyvän Condition Yellow -albumin, josta saattaa hyvinkin kehkeytyä vielä jonkun sortin kulttisuosikki.

Merkillinen Suomen taajamia kansoittava ilmestys nimeltä torspopipo on saanut nimikkokappaleen

Oletko koskaan tavannut Torspopipoa? Luultavasti olet, mikäli olet joskus viileänä talvipäivänä tavallisessa suomalaispitäjässä vieraillut. Itse kukin voi tässä vaiheessa kuvitella mieleensä hieman kummelimaisen ilmestyksen, joka hihansuut räässä ja torspopipo päässä ilmestyy nurkan takaa viilettääkseen kohti huoltoaseman peliautomaattia, Alkoa tai vaikkapa R-Kioskin lottokuponkivarantoja. Siinäpä tuttu ja turvallinen, niin Pohjois- kuin Etelä-Suomessakin viihtyvä veijari.