Artisti: Pikku Kukka

Johanna Kustannus repäisee: Pyhimys tuotantopäälliköksi

Hiphop-artisti Mikko ”Pyhimys” Kuoppala ottaa ohjakset käsiinsä maineikkaassa Johanna Kustannus -levy-yhtiössä. Soolouransa lisäksi hänet tunnetaan yhtyeistä Teflon Brothers ja Ruger Hauer.Johannan tuotantopäällikkönä aikaisemmin toiminut Riku Mattila jatkaa Universal Musicin taiteellisena johtajana. Universal on omistanut Johanna Kustannuksen vuodesta 2010 lähtien. – Mikko tulee kehittämään omaa artistirosteriaan täysin itsenäisesti. Visiomme mukaan Johanna Kustannus jatkaa perinteikästä työtä innovatiivisia, rohkeita ja lahjakkaita artisteja…

Kotimaan maistiaisia: Eläin, Antero Lindgren, Pikku Kukka, Snow White’s Poison Bite

Otetaan taas katsaus tuoreisiin kotimaisiin biiseihin. Kehutun Mother-debyytin viime vuonna julkaissut Antero Lindgren on saanut valmiiksi kakkoslevynsä Talking With The Dead, joka ilmestyy 3.5. Ensimmäinen näytebiisi on nimeltään Last Summer.Nykyisin triona toimiva Pikku Kukka on julkaisemassa elokuussa kolmatta pitkäsoittoaan. Levyn ensimmäinen single Jos ei sua täällä olisi on saanut ympärilleen laulaja Aino Vennan ohjaaman videon.Persoonallinen rockbändi Eläin julkaisee 25.4. kolmannen studioalbuminsa, joka on saanut bändin kotikaupungin ja ensisinglen (joka esiteltiin…